C-334/02 - komissio v. Ranska
Printed via the EU tax law app / web
Arrêt de la Cour
Asia C-334/02
Euroopan yhteisöjen komissio
vastaan
Ranskan tasavalta
«Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Pääomien vapaa liikkuvuus – Arvopaperituotosta kannettava vero – Maksuvelvollinen, jolla ei ole kotipaikkaa eikä sijoittautumispaikkaa Ranskassa – Tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokannan soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen – Yhteensopimaton kansallinen lainsäädäntö»
|
Julkisasiamies D. Ruiz-Jarabo Colomerin ratkaisuehdotus 16.10.2003 |
| | |
| | | |
|
Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 4.3.2004 |
| | |
| | | |
Tuomion tiivistelmä
- Palvelujen tarjoamisen vapaus – Pääomien vapaa liikkuvuus – Rajoitukset – Verolainsäädäntö – Tiettyihin arvopaperituottoihin sovellettava tuloverosta vapauttava veronpidätys – Edellytys, jonka mukaan maksuvelvollisen kotipaikan tai sijoittautumispaikan on oltava kyseessä olevassa jäsenvaltiossa,
ei ole sallittu – Oikeuttaminen – Edellytys ei ole oikeutettu
(EY 49 ja EY 56 artikla) Jäsenvaltio, joka sulkee ehdottomalla tavalla pois sen, että tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokantaa sovelletaan
tietyistä arvopaperisijoituksista saatuihin tuloihin, joiden maksuvelvollisella ei ole koti- eikä sijoittautumispaikkaa tässä
jäsenvaltiossa, ei noudata EY 49 ja EY 56 artiklan mukaisia velvoitteitaan.
Sen lisäksi, että tällainen sääntely on omiaan vähentämään tässä jäsenvaltiossa asuvien verovelvollisten kiinnostusta tehdä
sopimuksia, joiden perusteella tällaisia tuloja saadaan, sellaisten yhtiöiden kanssa, joilla on kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa,
tällä sääntelyllä on myös rajoittava vaikutus mainittuihin yhtiöihin nähden, koska sääntely muodostaa näille yhtiöille esteen
pääomien hankkimiselle kyseessä olevasta jäsenvaltiosta.
Tarpeella taata verojen maksu sekä verovalvonnan tehokkuus ei voida oikeuttaa tällaista palvelujen tarjoamisen vapauden ja
pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitusta. Vaikka taistelu veronkiertoa vastaan ja verovalvonnan tehokkuus voivat kyllä olla
sellaisia syitä, joilla voidaan perustella perustamissopimuksessa taattujen perusvapauksien käyttämisen rajoituksia, yleinen
veronkierron tai veropetoksen olettama ei kuitenkaan ole riittävä perustelemaan verotoimenpidettä, joka haittaa perustamissopimuksen
tavoitteiden toteutumista.
Kyseessä oleva rajoittava toimenpide ei sitä paitsi ole suhteellisuusperiaatteen mukainen, koska sillä ei voida taata sen
tavoitteen toteutumista, johon sillä pyritään, ja koska se ylittää sen, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
(ks. 23, 24, 27, 28 ja 34 kohta sekä tuomiolauselma)
-
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
4 päivänä maaliskuuta 2004(1)
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Pääomien vapaa liikkuvuus – Arvopaperituotosta kannettava vero – Maksuvelvollinen, jolla ei ole kotipaikkaa eikä sijoittautumispaikkaa Ranskassa – Tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokannan soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen – Yhteensopimaton kansallinen lainsäädäntö
Asiassa C-334/02,
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään R. Lyal ja C. Giolito, prosessiosoite Luxemburgissa,
kantajana,
vastaan
Ranskan tasavalta, asiamiehinään G. de Bergues ja P. Boussaroque,
vastaajana,
jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut EY 49 ja EY 56 artiklan
mukaisia velvoitteitaan, koska se on sulkenut ehdottomalla tavalla pois sen, että tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen
verokantaa sovellettaisiin code général des impôts'n 125-0 A ja 125 A §:ssä tarkoitetuista sijoituksista ja sopimuksista saatuihin
tuloihin silloin, kun maksuvelvollisella ei ole koti- eikä sijoittautumispaikkaa Ranskassa,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),,
toimien kokoonpanossa: P. Jann (esittelevä tuomari), joka hoitaa viidennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit
C. W. A. Timmermans ja S. von Bahr,
julkisasiamies: D. Ruiz-Jarabo Colomer,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Múgica Arzamendi,
kuultuaan asianosaisten 10.9.2003 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,
kuultuaan julkisasiamiehen 16.10.2003 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
- 1
Euroopan yhteisöjen komissio on nostanut EY 226 artiklan nojalla kanteen, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 20.9.2002
ja jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut EY 49 ja EY 56 artiklan
mukaisia velvoitteitaan, koska se on sulkenut ehdottomalla tavalla pois sen, että tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen
verokantaa sovellettaisiin code général des impôts’n (yleinen tuloverolaki) 125‑0 A ja 125 A §:ssä tarkoitetuista sijoituksista
ja sopimuksista saatuihin tuloihin silloin, kun maksuvelvollisella ei ole koti- eikä sijoittautumispaikkaa Ranskassa.
-
- Asiaa koskevat oikeussäännöt
- 2
Ranskan code général des impôts’n (jäljempänä CGI) 125 A §:ssä säädetään seuraavaa:
”I. Jos 119 bis §:n 1 momentissa ja 125 B §:ssä ei toisin säädetä, luonnolliset henkilöt, jotka saavat valtion joukkolainoista,
joukkovelkakirjoista, pääomalainoista (titres participatifs), sijoitustodistuksista ja muista velkainstrumenteista, talletuksista,
takauksista ja sekkitileiltä korkoa tai mitä tahansa tuottoa, jonka suorittajan kotipaikka tai sijoittautumispaikka on Ranskassa,
voivat valita, että heihin sovelletaan veronpidätystä, joka vapauttaa tuloverosta tulot, joihin sitä sovelletaan.
Näistä tuotoista mahdollisesti pidätetty lähdevero vähennetään tämän pidätyksen määrästä.
Pidätyksen suorittaa maksuvelvollinen tai henkilö, joka hoitaa tulon maksamisen. – – ”
- 3
CGI 125 A §:n III bis momentin mukaan pidätysprosentti vaihtelee 15 ja 60 prosentin välillä sen mukaan, millaisiin tuloihin
sitä sovelletaan.
- 4
CGI 125-0 A §:ssä säädetään seuraavaa:
”I. Rahastointitodistuksista tai -sopimuksista (bon ou contrats de capitalisation) ja vastaavista sijoituksista saadut tulot
ovat sopimuksen päätyttyä tuloveron alaisia.
– –
II. 125 A §:n säännöksiä sen IV momenttia lukuun ottamatta sovelletaan I momentissa tarkoitettuihin tuloihin – – .”
- 5
CGI 125-0 A §:n II momentin mukaan näiden tulojen pidätysprosentti vaihtelee sopimuksen kestosta riippuen 7,5 ja 60 prosentin
välillä, jos tulot eivät ole verovapaita.
IOikeudenkäyntiä edeltänyt menettely
- 6
Komissio osoitti Ranskan hallitukselle 30.10.2000 virallisen huomautuksen todeten, että kyseessä oleva sääntely saattaa rikkoa
palvelujen tarjoamisen vapautta ja pääomien vapaata liikkuvuutta koskevia EY:n perustamissopimuksen määräyksiä. Komissio antoi
tälle hallitukselle kahden kuukauden määräajan huomautusten esittämistä varten.
- 7
Ranskan hallitus vastasi komissiolle 3.1.2001 saapuneella kirjeellä ja esitti näkemyksenään, että kyseessä oleva sääntely
oli perusteltu, sekä huomautti lisäksi, että se suhtautui suopeasti tuloverosta vapauttavaa veronpidätystä koskevan lainsäädäntönsä
kehittämiseen kuitenkin sillä edellytyksellä, että otettaisiin käyttöön veroedustaja, erityisesti henkivakuutussopimuksissa.
- 8
Koska nämä perustelut eivät vakuuttaneet komissiota, tämä osoitti 26.7.2001 Ranskan hallitukselle perustellun lausunnon, jossa
se kehotti tätä toteuttamaan lausunnon noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kahden kuukauden määräajassa.
- 9
Koska Ranskan hallitus ei vastannut perusteltuun lausuntoon, komissio päätti nostaa nyt käsiteltävänä olevan kanteen.
IIPääasia
Asianosaisten esittämät oikeudelliset perusteet ja perustelut
- 10
Komissio korostaa, että se, että verovelvollisen on mahdollista valita CGI 125 A §:n mukainen tuloverosta vapauttava veronpidätys
vain siinä tapauksessa, että tulon maksuvelvollisella on kotipaikka tai sijoittautumispaikka Ranskassa, syrjii sellaisten
rahoitus- tai vakuutusyritysten palveluja, jotka ovat sijoittautuneet Ranskan ulkopuolelle.
- 11
Tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokanta on yleensä progressiivisen tuloveroasteikon ja perheen yhteisverotuksen
(quotient familial) soveltamisesta seuraavaa marginaaliverokantaa alempi. Se, että sellaisien palvelujen tarjoajien osalta,
joilla ei ole sijoittautumispaikkaa Ranskassa, ei ole säädetty vastaavaa etua, on omiaan vähentämään palvelujen kohderyhmän
kiinnostusta tehdä sopimus näiden palveluntarjoajien kanssa, mikä rajoittaa komission mielestä palvelujen tarjoamisen vapautta.
- 12
Kyseessä oleva lainsäädäntö on komission mielestä myös pääomien vapaan liikkuvuuden vastainen, koska kyseisiin sijoituksiin
ja investointeihin, joita Ranskassa asuvat henkilöt tekevät ulkomaisiin rahastoihin tai yrityksiin, ei voida koskaan soveltaa
edullisempaa verokantaa, joka vastaa tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokantaa, jota samoihin tuloihin voidaan soveltaa
silloin, kun ne saadaan tulon maksuvelvolliselta, jolla on kotipaikka tai sijoittautumispaikka Ranskassa.
- 13
Ranskan hallitus on sitä mieltä, että kanne on perusteeton ja tulee hylätä. Ensinnäkin se korostaa, että verokohtelussa oleva
ero, sikäli kuin siinä on eroa, tulee asettaa oikeisiin mittasuhteisiin, koska lukuisissa tapauksissa Ranskassa asuvien henkilöiden
Ranskaan tai ulkomaille tekemiä sijoituksia ja sopimuksia käsitellään verotuksessa täysin samalla tavalla.
- 14
Edelleen Ranskan hallituksen mukaan tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokannan ja tuloveroasteikon mukaisen verokannan
välinen ero tulee asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Yhtäältä verovelvollisten keskimääräinen verokanta on Ranskan hallituksen
mukaan 9 prosenttia ja suurimmalla osalla verokanta on korkeintaan 15 prosenttia. Toisaalta keskimääräinen marginaaliverokanta
on noin 25 prosenttia.
- 15
Tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen erityisen alhainen 7,5 prosentin verokanta koskee sitä paitsi Ranskan hallituksen
mukaan vain vakuutussopimuksia, joiden kesto on yli kahdeksan vuotta. Lyhyempikestoisiin sopimuksiin sovelletaan 15 ja 35 prosentin
verokantoja, jotka ovat siis lähellä tuloveroasteikon mukaista keskimääräistä marginaaliverokantaa.
- 16
Tuloverosta vapauttavaan veronpidätykseen liittyy vielä Ranskan hallituksen mukaan se haitta, että se pidätetään tulon lähteellä
eli se on siis maksettava heti. Tulovero taas on puolestaan maksettava tulon saamista seuraavan vuoden syyskuussa, joten maksuaikaa
voi olla 20 kuukautta, mikä on edullisempaa.
- 17
Ranskan hallitus perustelee kantaansa pääasiallisesti asiassa C‑204/90, Bachmann, 28.1.1992 annetulla tuomiolla (Kok. 1992,
s. I‑249) ja korostaa sitä, että mikäli tuloverosta vapauttava veronpidätys kuitenkin katsottaisiin joissain tilanteissa veroeduksi,
se olisi perusteltu yleiseen etuun liittyvistä syistä, joita ovat tarve varmistaa veron maksu sekä valvonnan tehokkuus.
- 18
Nykyisen tuloverosta vapauttavaa veronpidätystä koskevan säännöksen osalta verohallinnon on Ranskan hallituksen mukaan helppo
suorittaa verovalvontaa, joka kohdistuu Ranskaan sijoittautuneisiin tulon maksuvelvollisiin tai niiden puolesta maksuja suorittaviin
laitoksiin, koska ne ovat järjestelmän valinneiden sijoittajien valinnan johdosta suoraan velvollisia maksamaan veron ja verovalvonnan
kohteena sijoittajien sijaan. Jos rahoitusinstrumenteista tuloa maksavan yhtiön kotipaikka on Ranskan ulkopuolella, verohallinnolla
ei ole Ranskan hallituksen mukaan tehokkaita keinoja varmistaa sitä, täyttyvätkö edellytykset, joilla sopimuksen perusteella
saatuun tuottoon sovelletaan tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen osalta säädettyjä mahdollisesti edullisempia verokantoja,
eikä etenkään niiden edellytysten täyttymistä, jotka koskevat tehtyjen sopimusten luonnetta ja aikaa, jona säästöt eivät tosiasiallisesti
ole käytettävissä. Tämä ongelma korostuu erityisesti silloin, jos yhtiö sijaitsee jäsenvaltiossa, jossa vallitsee pankkisalaisuus
tai jonka lainsäädännössä rajoitetaan olemassa olevien, tietojenvaihtoa koskevien menettelyjen ulottuvuutta.
- 19
Ranskan hallituksen mukaan olisi teoriassa mahdollista, että verohallinto kohdistaisi valvonnan itse sijoittajiin tulon maksuvelvollisen
sijaan. Näin saatuja tietoja olisi kuitenkin vaikea varmistaa, ja tämä edellyttäisi, että yksinkertainen ja tehokas yleiseen
ennakkovalvontaan, joka tapahtuu ennen tulolähteellä tapahtuvaa veronpidätystä ja ilman petosriskiä, perustuva järjestelmä
lakkautettaisiin ja sen tilalle tulisi jälkikäteinen valvonta, joka on satunnainen ja riskipitoinen ja josta aiheutuu sekä
verohallinnolle että verovelvollisille suhteettoman suuria kustannuksia veron määrän vahvistamisessa ja sen maksuunpanossa.
Muilla keinoilla ei saavuteta haluttua tulosta eli tiettyä hallinnollista tehokkuutta sekä verovelvollisten tasapuolista kohtelua.
- 20
Ranskan hallitus esittää siis, että mikäli katsotaan, että palvelujen tarjoamisen vapautta ja pääomien vapaata liikkuvuutta
on rajoitettu, tämä rajoitus on perusteltu ja suhteellisuusperiaatteen mukainen.
Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 21
Aluksi on todettava, että vaikka välitön verotus kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, niiden on kuitenkin käytettävä tätä
toimivaltaansa yhteisön oikeutta noudattaen ja näin ollen pidättäydyttävä kaikenlaisesta ilmeisestä tai peitellystä kansalaisuuteen
perustuvasta syrjinnästä (ks. erityisesti asia C‑385/00, de Groot, tuomio 12.12.2002, Kok. 2002, s. I‑11819, 75 kohta ja asia
C‑209/01, Schilling ja Fleck-Schilling, tuomio 13.11.2003, 21 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
- 22
Käsiteltävänä olevassa tapauksessa on selvää, että kyseinen tuloverosta vapauttava veronpidätys tuottaa tietyissä tilanteissa
tavanomaiseen tuloverotukseen verrattuna huomattavan veroedun. Tähän etuun ei vaikuta se seikka, että joissain muissa tilanteissa
verovelvollisen saama etu on suhteellisen vähäinen tai että sitä kompensoi se, että veronpidätys toimitetaan tulon lähteellä,
kun taas tavanomainen verotus tapahtuu vasta myöhemmin. Sitä paitsi tuloverosta vapauttavaa veronpidätystä sovelletaan vain
verovelvollisen vaatimuksesta, jonka hän yleensä esittää vain siinä tapauksessa, että siitä on hänelle etua.
- 23
Koska tuloverosta vapauttavaa veronpidätystä voidaan CGI 125 A §:n I momentin mukaan soveltaa vain sellaisiin rahoitus- tai
vakuutussopimuksiin, joiden nojalla tulon maksuvelvollisella on kotipaikka tai sijoittautumispaikka Ranskassa, se on omiaan
vähentämään Ranskassa asuvien verovelvollisten kiinnostusta tehdä tällaisia sopimuksia sellaisten yhtiöiden kanssa, joilla
on kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa. EY 49 artiklassa kuitenkin kielletään sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen,
jonka vuoksi palvelujen tarjoaminen jäsenvaltioiden välillä on vaikeampaa kuin puhtaasti jäsenvaltion sisällä (ks. erityisesti
asia C‑118/96, Safir, tuomio 28.4.1998, Kok. 1998, s. I-1897, 23 kohta).
- 24
Kyseessä olevilla säännöksillä on myös rajoittava vaikutus sellaisiin yhtiöihin nähden, jotka ovat sijoittautuneet muihin
jäsenvaltioihin, koska ne muodostavat näille yhtiöille esteen pääomien hankkimiselle Ranskasta, sillä näiden yhtiöiden kanssa
tehdyistä sopimuksista saatavia tuloja kohdellaan verotuksessa vähemmän edullisesti kuin Ranskaan sijoittautuneesta yhtiöstä
saatavia tuloja, jolloin nämä sopimukset ovat Ranskassa asuvien sijoittajien kannalta vähemmän houkuttelevia kuin sellaisten
yhtiöiden sopimukset, joilla on kotipaikka tässä jäsenvaltiossa (ks. samantyyppinen tilanne: asia C‑35/98, Verkooijen, tuomio
6.6.2000, Kok. 2000, s. I‑4071, 35 kohta ja asia C‑478/98, komissio v. Belgia, tuomio 26.9.2000, Kok. 2000, s. I‑7587, 18 kohta).
- 25
Näin ollen on todettava, että kyseinen sääntely merkitsee sekä EY 49 artiklan mukaisen palvelujen tarjoamisen vapauden että
EY 56 artiklan mukaisen pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamista.
- 26
On siis tarpeen tutkia, ovatko tällaiset rajoitukset perusteltuja Ranskan hallituksen esittämistä syistä.
- 27
Ranskan hallitus korostaa, että on välttämätöntä taata verojen maksu sekä verovalvonnan tehokkuus. Yhteisöjen tuomioistuin
on tosin todennut useissa yhteyksissä, että taistelu veronkiertoa vastaan ja verovalvonnan tehokkuus voivat olla sellaisia
syitä, joilla voidaan perustella perustamissopimuksessa taattujen perusvapauksien käyttämisen rajoituksia (ks. asia C‑254/97,
Baxter ym., tuomio 8.7.1999, Kok. 1999, s. I‑4809, 18 kohta sekä em. asia komissio v. Belgia, tuomion 39 kohta). Yleinen veronkierron
tai veropetoksen olettama ei kuitenkaan ole riittävä perustelemaan verotoimenpidettä, joka haittaa perustamissopimuksen tavoitteiden
toteutumista (ks. tästä em. asia komissio v. Belgia, tuomion 45 kohta).
- 28
Jotta rajoittavaa toimenpidettä voitaisiin sitä paitsi pitää perusteltuna, sen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen
siten, että sillä on voitava taata sen tavoitteen toteutuminen, johon sillä pyritään, eikä se saa ylittää sitä, mikä on tarpeen
tämän tavoitteen saavuttamiseksi (em. asia komissio v. Belgia, tuomion 41 kohta). Tämän periaatteen noudattaminen on erityisen
tärkeää silloin, kun rajat ylittäviä toimia ei kansallisen lainsäädännön mukaan voida koskaan kohdella kuten valtion sisäisiä
toimia.
- 29
Käsiteltävänä olevassa asiassa tulon lähteellä toimitettu veronpidätys, jonka suorittavat välittömästi tulon maksuvelvolliset,
joilla on kotipaikka Ranskassa, on verohallinnon kannalta luonnollisesti helppo. Voi todellakin osoittautua vaikeammaksi varmistua
siitä, että edellytykset, joita tietyn pidätysprosentin soveltamiseen vaaditaan, täyttyvät sellaisten tulon maksuvelvollisten
osalta, joilla on kotipaikka muissa jäsenvaltioissa. Kyse on kuitenkin puhtaasti hallinnollisista hankaluuksista, jotka eivät
ole, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 29 ja 30 kohdassa korostanut, riittävä peruste sille, että palvelujen tarjoamisen
vapautta ja pääomien vapaata liikkuvuutta rajoitetaan sillä tavoin kuin kyseessä olevassa lainsäädännössä on tehty.
- 30
Ranskan hallitus on itse myöntänyt mahdollisten, vähemmän rajoittavien ratkaisujen osalta, että käytännön ongelmia voitaisiin
välttää esimerkiksi siten, että tuloveroilmoitukseen liitettäisiin tuloverosta vapauttavaa veronpidätystä varten vapaaehtoinen,
vuosittain tehtävä ilmoitus rahoitustuloista, joita on saatu sellaisilta yhtiöiltä, jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon.
Tämä ratkaisu tyydyttäisi erinomaisesti verovalvonnan tarpeita eikä syistä, jotka on esitetty julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen
31 kohdassa, järkyttäisi kyseessä olevan verojärjestelmän tasapainoa.
- 31
Verovalvonnan tehokkuuteen liittyen komissio on aiheellisesti viitannut jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä
avusta välittömien verojen alalla 19 päivänä joulukuuta 1977 annettuun neuvoston direktiiviin 77/799/ETY (EYVL L 336, s. 15),
jonka perusteella jäsenvaltio voi valvoa sitä, onko toisessa jäsenvaltiossa suoritettu maksuja, ja saada kaikki muut hyödylliset
tiedot, jos nämä suoritukset ja tiedot on otettava huomioon oikean tuloveron määrän vahvistamisessa (ks. em. asia Bachmann,
tuomion 18 kohta ja asia C‑55/98, Vestergaard, tuomio 28.10.1999, Kok. 1999, s. I‑7641, 26 ja 28 kohta). Jäsenvaltiot voivat
vapaasti hyödyntää näitä menettelyjä, jos ne katsovat sen aiheelliseksi.
- 32
Ranskan hallitus väittää, että tällä direktiivillä ei ole vaikutusta niissä jäsenvaltioissa, joissa on käytössä pankkisalaisuus,
mutta yhteisöjen tuomioistuin on jo asiassa C‑300/90, komissio v. Belgia, 28.1.1992 antamassaan tuomiossa (Kok. 1992, s. I‑305,
13 kohta) hylännyt tällaisen väitteen. Näin ollen se, ettei yhteistoimintaa voida pyytää, ei voi olla perusteena sille, ettei
näistä valtioista saatujen tulojen osalta myönnetä veroetua.
- 33
Ranskan hallitus esittää väitteitä, joiden mukaan direktiivissä 77/799/ETY säädettyjä mahdollisuuksia ei voida soveltaa, ja
tältä osin on lopuksi viitattava julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 34–37 kohdassa näistä väitteistä esittämään yhteenvetoon
ja niiden hylkäämiseen.
- 34
Ranskan hallitus ei ole siis pystynyt esittämään perustetta kyseessä olevalle toimenpiteelle. Näin ollen komission kanne on
hyväksyttävä ja on todettava, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut EY 49 ja EY 56 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska
se on sulkenut ehdottomalla tavalla pois sen, että tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokantaa sovellettaisiin code
général des impôts’n 125‑0 A ja 125 A §:ssä tarkoitetuista sijoituksista ja sopimuksista saatuihin tuloihin silloin, kun maksuvelvollisella
ei ole koti- eikä sijoittautumispaikkaa Ranskassa.
Oikeudenkäyntikulut
- 35
Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan
oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Ranskan tasavallan velvoittamista korvaamaan
oikeudenkäyntikulut ja Ranskan tasavalta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
-
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
- 1)
- Ranskan tasavalta ei ole noudattanut EY 49 ja EY 56 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on sulkenut ehdottomalla tavalla
pois sen, että tuloverosta vapauttavan veronpidätyksen verokantaa sovellettaisiin code général des impôts’n 125‑0 A ja 125 A §:ssä
tarkoitetuista sijoituksista ja sopimuksista saatuihin tuloihin silloin, kun maksuvelvollisella ei ole koti- eikä sijoittautumispaikkaa
Ranskassa.
- 2)
- Ranskan tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 4 päivänä maaliskuuta 2004.
- 1 –
- Oikeudenkäyntikieli: ranska.