2.3.2015 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 73/15 |
Kanne 19.12.2014 – Euroopan komissio v. Belgian kuningaskunta
(Asia C-589/14)
(2015/C 073/21)
Oikeudenkäyntikieli: ranska
Asianosaiset
Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: J.-F. Brakeland ja W. Roels)
Vastaaja: Belgian kuningaskunta
Vaatimukset
— |
On todettava, että pysyttäessään säännökset, joiden mukaan
|
— |
Belgian kuningaskunta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. |
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Komissio katsoo, että Belgian vuoden 1992 tuloverokoodeksin täytäntöönpanosta annetun kuninkaan päätöksen eri säännöksissä asetetaan korkoihin sovellettavan lähdeveron mahdollisille vapautuksille edellytyksiä, jotka eivät sovi yhteen perussopimuksissa, nimittäin SEUT 56 ja 63 artiklassa, taattujen perusvapauksien kanssa.
Komissio väittää ensinnäkin, että muista kuin arvopapereista koostuviin saataviin liittyvien korkojen osalta sijoitusyhtiöltä, joka on sijoittautunut johonkin toiseen unionin jäsenvaltioon tai ETA-valtioon, peritään lähdevero kyseisistä koroista, vaikka Belgiaan sijoittautunut sijoitusyhtiö on vapautettu lähdeverosta.
Komissio väittää toiseksi, että Belgiasta peräisin olevista arvopapereista koostuviin saataviin liittyvien korkojen osalta näistä koroista peritään lähdevero silloin, kun arvopaperit on talletettu tai merkitty tilille rahoituslaitoksessa, joka on sijoittautunut johonkin toiseen unionin jäsenvaltioon tai ETA-valtioon, vaikka tällaiset korot on vapautettu lähdeverosta silloin, kun arvopaperit on talletettu tai merkitty tilille Belgiaan sijoittautuneessa rahoituslaitoksessa.