JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
F. G. JACOBS
26 päivänä syyskuuta 2002 (1)
Asia C-497/01 Zita Modes SARL
vastaanAdministration de l'enregistrement et des domaines
1. Kuudennen arvonlisäverodirektiivin
(2)
5 artiklan 8 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat
varallisuuskokonaisuuden tai sen osan siirron osalta katsoa, että tavaroiden luovutusta ei ole tapahtunut ja että saajaa on pidettävä luovuttavan henkilön seuraajana.
2. Tribunal d'arrondissement de Luxembourg (Luxemburg) haluaa tällä ennakkoratkaisupyynnöllä pääasiallisesti selvittää, sovelletaanko
tällaista kansallista säännöstä automaattisesti aina, kun luovutuksensaaja on verovelvollinen, vai voidaanko säännöksen soveltamiselle
asettaa myös sellainen edellytys, että luovutuksensaajan on käytettävä varallisuus saman tai samantyyppisen liikkeen jatkamiseen
kuin mitä luovuttaja harjoitti, ja jos tällainen edellytys voidaan asettaa, voiko kyseinen jäsenvaltio vaatia tai pitääkö
sen vaatia, että luovutuksensaajalla on oltava viranomaisen myöntämä lupa tällaisen liikkeen harjoittamiseen.
Asiaan sovellettava lainsäädäntö
3. Kuudennen direktiivin 2 artiklan mukaan arvonlisäveroa on kannettava verovelvollisen tässä ominaisuudessaan suorittamasta
vastikkeellisesta tavaroiden luovutuksesta ja palvelujen suorituksesta. Verovelvollisella tarkoitetaan 4 artiklan 1 kohdassa
olevan määritelmän mukaan jokaista, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta tämän toiminnan tarkoituksesta tai
tuloksesta. Kuudennen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan taloudelliseen toimintaan kuuluu aineellisen tai aineettoman
omaisuuden hyödyntäminen jatkuvaluontoisessa tulonsaantitarkoituksessa.
4. Tavaroiden luovutus on määritelty 5 artiklassa. Tämän artiklan 1 kohdan mukaan tavaroiden luovutuksella tarkoitetaan aineellisen
omaisuuden omistajalle kuuluvan määräämisvallan siirtoa. artiklan 8 kohdassa kuitenkin säädetään seuraavaa:Jäsenvaltiot voivat vastikkeellisesti tai vastikkeettomasti taikka osakkaan yhtiöön sijoittamana osuutena yhtiölle siirretyn
varallisuuskokonaisuuden tai sen osan siirron osalta katsoa, että tavaroiden luovutusta ei ole tapahtunut ja että saajaa on
pidettävä luovuttavan henkilön seuraajana. Jäsenvaltiot voivat toteuttaa tarvittavat toimenpiteet kilpailun vääristymisen
välttämiseksi sellaisissa tapauksissa, joissa saaja ei ole kokonaan veronmaksuvelvollinen.
5. Luxemburg on käyttänyt oikeuttaan olla pitämättä tällaisia siirtoja tavaroiden luovutuksina säätämällä 12.2.1979 annetun arvonlisäverolain,
sellaisena kuin se on muutettuna, 9 §:n 2 momentissa, että edellä säädetystä poiketen tavaroiden luovutusta ei käsitellä tavaroiden
luovutuksena, jos kysymys onvarallisuuskokonaisuuden tai sen osan luovuttamis[es]ta toiselle verovelvolliselle missä muodossa tai millä perusteella tahansa.
Tällöin saajaa on pidettävä luovuttavan henkilön seuraajana.
(3)
6. Yhteisöjen tuomioistuimelle ei ole ilmoitettu mistään muista kansallisista säännöksistä, joita olisi annettu 5 artiklan 8 kohdan
toisen virkkeen nojalla kilpailun vääristymisen välttämiseksi sellaisissa tapauksissa, joissa saaja ei ole kokonaan veronmaksuvelvollinen.
Pääasian käsittelyn vaiheet
7. Kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä oleva asia on saanut alkunsa kaupasta, jolla Zita Modes SARL (jäljempänä Zita Modes)
myi Parfumerie Miladylle (jäljempänä Milady) vähittäiskauppaa harjoittavan valmisvaateliikkeen varallisuuden. Laskussa, jonka
määrä oli 1,7 miljoonaa Luxemburgin frangia, kaupan kohteeksi oli ilmoitettu liike (fonds de commerce), ja siinä oli seuraava
toteamus:
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tähän laskuun ei sovelleta arvonlisäveroa.
8. Kansallisessa tuomioistuimessa ei ole yksilöity, mitä varallisuutta kauppa koski, mutta ennakkoratkaisupyynnön mukaan Zita
Modes on ilmoittanut, että kysymys oli asusteista, jotka olivat yhteensopivia sen myymien vaatteiden kanssa ja joihin kuului
vaatteet valmistaneen yhtiön valmistamia kemikaaliotuotteita ja jotka Milady sittemmin käytti Zita Modesin toiminnan jatkamiseen.
9. Luxemburgin veroviranomainen vastusti liiketoimen luokittelua erityisesti sillä perusteella, että poikkeuksen soveltaminen
edellyttää, että luovutuksensaajan on oltava verovelvollinen, joka jatkaa luovuttajan toimintaa, ja että luovutuksensaajalla
on siten oltava laillinen oikeus harjoittaa tämäntyyppistä liikettä mutta että Miladyllä ei nyt esillä olevassa asiassa ollut
viranomaisen myöntämää lupaa toimia kyseisellä alalla. Tästä syystä veroviranomainen oikaisi (tällä hetkellä selvitystilassa
olevan) Zita Modesin maksettavaksi tulevan arvonlisäveron määrää.
10. Zita Modes (tai sen edustajat) ovat riitauttaneet oikaisun Tribunal d'arrondissementissa, joka on ennen asian ratkaisemista
pyytänyt yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:
1) Onko jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta ─ yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen
määräytymisperuste ─ 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY 5 artiklan 8 kohtaa tulkittava
siten, että varallisuuskokonaisuuden siirtäminen verovelvolliselle on riittävä edellytys sille, ettei tästä liiketoimesta
kanneta arvonlisäveroa, riippumatta siitä, minkälaista toimintaa tämä verovelvollinen harjoittaa tai mihin hän käyttää siirrettyä
varallisuutta?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, onko kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohtaa tulkittava siten, että
varallisuuskokonaisuuden siirtämisellä verovelvolliselle tarkoitetaan koko yrityksen tai sen osan siirtämistä verovelvolliselle,
joka jatkaa luovuttavan yrityksen koko liiketoimintaa tai joka jatkaa sen toimintaa alalla, joka vastaa varallisuuskokonaisuudesta
luovutettua osaa, vai siten, että sillä tarkoitetaan pelkästään koko varallisuuskokonaisuuden tai sen osan siirtämistä verovelvolliselle,
joka jatkaa kokonaan tai osittain samantyyppistä liiketoimintaa kuin luovuttaja ilman, että yritystä tai yrityksen osaa siirrettäisiin?
3) Jos toisen kysymyksen johonkin osaan vastataan myöntävästi, edellytetäänkö tai sallitaanko 5 artiklan 8 kohdassa valtion edellyttävän,
että luovutuksensaajan toimintaa on harjoitettava sellaisen lakisääteisen toimiluvan mukaisesti, jonka toimivaltainen viranomainen
on myöntänyt toimintaa tai sen osa-aluetta varten, kun on selvää, että kyseistä toimintaa harjoitetaan yhteisöjen tuomioistuimen
oikeuskäytännössä tarkoitetun laillisen vaihdannan puitteissa?
Huomautukset
11. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet ainoastaan Administration de l'enregistrement et des domaines de l'État (Luxemburgin
veroviranomainen) ja komissio. Suullista käsittelyä ei ole pyydetty.
12. Veroviranomaisen mukaan Luxemburgin arvonlisäverolain 9 §:n 2 momentilla pyritään estämään piilevä vero tapauksissa, joissa
luovutuksensaaja on verovelvollinen, jolla on vain osittainen vähennysoikeus ostoihin sisältyvän arvonlisäveron osalta,
(4)
ja tällä tavalla turvaamaan arvonlisäveron neutraalisuus.
13. Jotta luovutuksensaajaa olisi pidettävä luovuttajan seuraajana, sen on veroviranomaisen mukaan väistämättä harjoitettava samantyyppistä
toimintaa, sillä muussa tapauksessa arvonlisäverolain 9 §:n 2 momenttia olisi äärimmäisen vaikea soveltaa, ja se jäisi käytännössä
vaille sisältöä, erityisesti silloin kun on kysymys investointitavaroita koskevista oikaisuista.
(5)
Tämä edellytys sisältyy näin ollen implisiittisesti sekä kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohtaan että Luxemburgin arvonlisäverolain
9 §:n 2 momenttiin.
14. Komissio on omaksunut jossain määrin erilaisen lähestymistavan.
15. Komissio ottaa ensinnäkin huomioon kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdalla tavoitellun päämäärän ja lainaa kuudetta direktiiviä
koskeneen ehdotuksensa perusteluja,
(6)
joiden mukaan valintamahdollisuus otettiin käyttöön
yksinkertaisuuden vuoksi ja yrityksen talouteen kohdistuvien liian suurten rasitteiden estämiseksi. Tarkoitus on siis estää se, että ensin laskutetaan ─ useinkin ─ huomattava määrä veroa, joka maksetaan valtiolle ja joka
sitten palautuu ostovähennyksen kautta. Toisen virkkeen, joka ei sisältynyt alkuperäiseen ehdotukseen, tavoitteena on sen
mahdollistaminen, että jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä sellaisten tapausten varalta, joissa luovutuksensaajalla
ei ole täyttä vähennysoikeutta. Säännöksen kummankin osan soveltaminen on tietenkin vapaaehtoista. Komissio toteaa lopuksi,
että arvonlisäveron neutraalisuuden periaate tarkoittaa, että 5 artiklan 8 kohdan soveltamisen on johdettava täsmälleen samaan
tulokseen kuin jos vero olisi kannettu ja vähennetty normaalilla tavalla.
16. Seuraavaksi komissio huomauttaa, että vaikka kansallinen tuomioistuin on katsonut, että yritysvarallisuutta oli siirretty,
sen on vielä ratkaistava, koskiko siirto
varallisuuskokonaisuutta tai sen osaa; tämä käsite on määriteltävä yhteisön oikeudessa. Komissio viittaa joukkoon oikeuskäytännöstä ja lainsäädännöstä peräisin
olevia ilmaisuja, joista voi olla apua tällaisen määritelmän kehittämisessä ja joissa painotetaan ennen kaikkea sellaisen
yksilöitävissä olevan organisoidun yksikön olemassaoloa, jota voidaan harjoittaa liikkeenä. Pelkkä vaihto-omaisuuden myynti
ei kuitenkaan kuulu tämän määritelmän alaisuuteen.
17. Kansallisen tuomioistuimen kysymyksistä komissio toteaa, ettei ole tarpeen, että luovutuksensaajan liiketoiminta vastaisi
täysin luovuttajan liiketoimintaa. Komission mukaan tärkeää on se, että 5 artiklan 8 kohdan soveltaminen johtaa samaan tulokseen
kuin jos vero olisi laskutettu, maksettu ja myöhemmin saatu takaisin ostovähennyksen kautta; merkitystä on näin ollen vain
sillä, että luovutuksensaaja pystyy tekemään tällaisia vähennyksiä eli että se on verovelvollinen, joka käyttää siirretyn
varallisuuden verollisiin liiketoimiinsa.
18. Siitä, ettei Miladyllä ollut lupaa harjoittaa samaa liiketoimintaa kuin Zita Modes, komissio toteaa, että oikeuskäytännön
mukaan laiton liiketoiminta ei jää arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle, jos se voi jollain tavalla kilpailla lainmukaisen
toiminnan kanssa. Jos 5 artiklan 8 kohdan soveltaminen tällaisiin tapauksiin kuitenkin olisi omiaan vääristämään kilpailua,
jäsenvaltiolla olisi säännöksen toisen virkkeen nojalla oikeus toteuttaa korjaavia toimenpiteitä.
Asian tarkastelu
Kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdalla tavoiteltu päämäärä
19. Kuten on perustellusti huomautettu, 5 artiklan 8 kohdan soveltamisalaa ja vaikutuksia määritettäessä on otettava huomioon
sillä tavoiteltu päämäärä.
20. Tätä päämäärää arvioitaessa on puolestaan otettava huomioon koko arvonlisäverojärjestelmä, jonka perusteet on ilmaistu ensimmäisen
arvonlisäverodirektiivin
(7)
2 artiklassa seuraavasti: Yhteisen arvonlisäverojärjestelmän periaatteena on soveltaa tavaroihin ja palveluihin yleistä kulutukseen kohdistuvaa veroa,
joka on täsmälleen suhteutettu tavaroiden ja palvelujen hintoihin, riippumatta tätä verotusvaihetta edeltävässä tuotannossa
ja jakelussa suoritettujen liiketoimien lukumäärästä.Jokaisesta liiketoimesta on kannettava tavaran tai palvelun hinnan perusteella tähän tavaraan tai palveluun sovellettavan
verokannan mukaan laskettu arvonlisävero, josta on vähennetty hinnan muodostavista osista välittömästi kannetun arvonlisäveron
määrä.
21. Vähennysjärjestelmä on näin ollen luotu estämään veron kertaantuminen, kun arvonlisäveroa on jo kannettu tavaroista ja/tai
palveluista, jotka käytetään myytävien tavaroiden ja/tai palvelujen tuottamiseksi, eli järjestelmä on luotu sen välttämiseksi,
että arvonlisäveroa kannettaisiin uudelleen jo kannetusta arvonlisäverosta. Muodostuu toimintoketju, jossa kussakin ketjun
vaiheessa maksettava nettosumma ─ eli kyseisestä myynnistä kannettavan veron kokonaismäärä vähennettynä ostoista jo kannetuilla
veromäärillä ─ on tietty osuus kyseisessä vaiheessa kertyvästä lisäarvosta. Kun ketju päättyy siihen, että tavara tai palvelu
myydään kuluttajalle, kannetun arvonlisäveron kokonaismäärä ─ jonka kuluttaja lopulta maksaa, koska ketjun muodostaneet yritykset
ovat pystyneet vähentämään kaikki maksamansa määrät ─ vastaa kyseistä osuutta lopullisesta hinnasta.
22. Tällainen vähennys ei kuitenkaan ole asianmukainen silloin, kun ostoihin sisältyvä vero on maksettu sellaisten hankintojen
yhteydessä, joita ei käytetä verollisten suoritteiden tuottamiseen. Näin on esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen ottaa
tavaroita tai palveluja yksityiskäyttöön (ja toimii siten kuluttajana) tai käyttää ne edelleen verosta vapautettuihin myynteihin,
joista ei kanneta arvonlisäveroa.
(8)
23. Kuudennen direktiivin 17 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan verovelvollinen voi käyttää vähennysoikeuttaan, jos verolliset
ostot käytetään
verovelvollisen arvonlisäverollisiin liiketoimiin. Jos ne käytetään sekä vähennykseen oikeuttaviin liiketoimiin että vähennykseen oikeuttamattomiin liiketoimiin, 17 artiklan
5 kohdassa säädetään, että
vähennys voidaan myöntää vain siitä arvonlisäveron osasta, joka vastaa ensin mainittujen liiketoimien suhteellista osuutta, ja tämä suhdeluku on laskettava (jollei tietyistä valinnaisista poikkeuksista muuta johdu) noudattaen 19 artiklaa, jossa
säädetään pääasiallisesti, että vähennyksen suhdeluku on murtoluku, joka vastaa arvonlisäveron vähentämiseen oikeuttavista
liiketoimista muodostuvaa liikevaihtoa jaettuna liikevaihdon kokonaismäärällä. Lisäksi 20 artiklassa sallitaan vähennysten
oikaiseminen erityisesti silloin, kun vähennysten määrän määräytymisessä huomioon otetuissa erissä on myöhemmin tapahtunut
muutoksia,
(9)
ja säädetään, että investointitavaroiden osalta oikaisuja voidaan tehdä 5─20 vuoden ajalta.
(10)
24. Jos kysymys siitä, mikä tarkkaan ottaen muodostaa
varallisuuskokonaisuuden tai sen osan, sivuutetaan toistaiseksi ja katsotaan sen tarkoittava yleisesti
liikettä, voin pääsääntöisesti yhtyä käsitykseen, jonka komissio on omaksunut 5 artiklan 8 kohdan roolista tässä yhteydessä.
25. Jos A myy liikkeensä B:lle, kyseessä on lähtökohtaisesti verollinen liiketoimi. Siinä todennäköisessä tapauksessa, että B
jatkaa kyseistä liikettä joko itsenäisenä liikkeenä tai osana toista yritystä, tästä liiketoimesta maksettu vero on vähennyskelpoinen
siinä määrin kuin B myynnit ovat itsessään verollisia, koska liikkeen osto on näiden myyntien kustannustekijä. Huomattavassa
osassa tapauksia liikkeellä on vain verollista myyntiä, jolloin koko määrä on vähennyskelpoinen.
26. Liikkeen myynnistä kannettava arvonlisävero on kuitenkin todennäköisesti huomattava, ja liike tai sen uusi omistaja menettää
tämän määrän liiketaloudellisesti ehkä arassa vaiheessa, vaikka se ei loppujen lopuksi jää veroviranomaisille.
(11)
27. On ilmeistä, että tällaisissa olosuhteissa saattaa olla edullisempaa katsoa, ettei mitään verollista liiketointa ole tapahtunut,
jolloin vältetään se, että veroviranomaisille pitäisi suorittaa maksuja, jotka kuitenkin saadaan myöhemmin takaisin käyttämällä
vähennysoikeutta. Se, että kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdan ensimmäisen virke on laadittu pitäen silmällä tätä tavoitetta,
ilmenee selvästi komission lainaamista perusteluista, joiden mukaan säännös annettiin
yksinkertaisuuden vuoksi ja yrityksen talouteen kohdistuvien liian suurten rasitteiden estämiseksi.
28. Voidaan vielä todeta, että yksinkertaistamisella pystytään välttämään myös arvostusongelmat silloin, kun eri varallisuuserien
arvonlisäverokannat poikkeavat toisistaan. Lisäksi ─ kuten Yhdistyneen kuningaskunnan Customs and Excise toteaa maaliskuussa
2002 antamansa tiedonannon 700/9 1.5 kohdassa
Liikkeen luovutus sen jatkaessa toimintaansa (going concern)
(12)
─ järjestely suojaa veroviranomaisia siltä mahdollisuudelta, että luovuttaja laskuttaa siirrosta arvonlisäveron mutta ei
maksa sitä. Kun on kysymys niin sanotuista kertakäyttöyhtiöistä, jotka ajetaan tahallaan konkurssiin niin, että niiltä jää
huomattavat verovelat mutta ei varallisuutta, veroviranomaisten olisi muutoin annettava luovutuksensaajan vähentää ostoon
sisältynyt vero, jolloin veron tuottoon kohdistuu nettotappio.
29. Tämä tavoite on kuitenkin perusteltu vain silloin, kun luovutuksensaaja olisi joka tapauksessa pystynyt vähentämään laskutetun
arvonlisäveron. Jos luovutuksensaajan hankkimaa liikettä käytetään kokonaan tai osittain niin, että sen myynnit ovat verottomia,
tilanne ei ole (täysin) tällainen. Jos hankinnasta ei ole maksettava arvonlisäveroa, luovutuksensaaja voi saada perusteetonta
kilpailuetua muihin samantyyppistä verotonta myyntiä harjoittaviin toimijoihin nähden. Toinen tämäntyyppinen tilanne voisi
olla se, että luovutuksensaaja, jolla ei itsellään olisi täyttä vähennysoikeutta, hankkii (pääasiallisesti investointi-) tavaroita,
joihin kohdistuvan arvonlisäveron luovuttaja on jo vähentänyt kokonaan, hintaan, jossa ei ole lainkaan jäljellä veroa, joka
olisi rasittanut niitä, jos ne olisi hankittu toisissa olosuhteissa.
(13)
30. Tästä syystä oli loogista, että 5 artiklan 8 kohtaan lisättiin toinen virke niin, että valintamahdollisuutta käyttävät jäsenvaltiot
pystyisivät toteuttamaan myös toimenpiteitä estääkseen kaikenlaisen kilpailun vääristymisen tällaisissa tapauksissa.
31. Tässä virkkeessä oleva ilmaisu
ei ─ ─ kokonaan veronmaksuvelvollinen voidaan mielestäni ymmärtää niin, että se sisältää tilanteet, joissa luovutuksensaaja ei ole lainkaan veronmaksuvelvollinen.
Luxemburgin arvonlisäverolain 9 §:n 2 momentissa asetetun edellytyksen, jonka mukaan luovutuksensaajan on oltava verovelvollinen,
oikeuttamiseksi voitaisiin näin ollen vedota ainakin tähän perusteeseen siitä huolimatta, että kuudennen direktiivin 5 artiklan
8 kohdassa itsessään ei ole asetettu mitään nimenomaista edellytystä, vaikka tällaisen edellytyksen voitaisiin tosin katsoa
ilmenevän säännöksen yleisestä rakenteesta jo implisiittisesti.
32. Kun 5 artiklan 8 kohdalla tavoiteltua päämäärää tarkastellaan ottaen huomioon koko arvonlisäverojärjestelmä, voidaan todeta,
ettei säännöksellä pyritä estämään vähennyskelvottoman veron kantamista, kuten Luxemburgin viranomaiset ilmeisesti uskovat,
vaan sillä pikemminkin pyritään reilun kilpailun turvaamiseksi estämään se, että jotkin yritykset pystyisivät kiertämään tämän
veron samoissa olosuhteissa, joissa toiset yritykset joutuvat maksamaan sen ja vyöryttämään sen asiakkailleen.
Varallisuuskokonaisuus tai sen osa
33. Kun otetaan huomioon 5 artiklan 8 kohdalla tavoiteltu päämäärä sellaisena kuin se on edellä tuotu esiin, voidaan tarkastella
säännöksen soveltamisalaa ja sitä, minkätyyppiseen liiketoimeen sitä voidaan soveltaa.
34. Ongelmia ei juurikaan esiinny silloin, kun on kysymys varallisuuskokonaisuudesta. Siirto koskee koko liikettä, joka kattaa
joukon eri osatekijöitä, kuten komissio on huomauttanut. Esimerkkinä voidaan todeta, että pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä
olevassa laskussa käytetty ranskankielinen termi fonds de commerce on määritelty juridisissa sanakirjoissa
(14)
siten, että se sisältää sekä aineellisia tekijöitä (kuten toimitilat, laitteet ja varaston) että aineettomia tekijöitä (kuten
vuokraoikeuden, liikkeen nimen tai merkin, patentit, tavaramerkit ja goodwill-arvon). Tähän voitaisiin lisätä liikesalaisuudet,
liikeasiakirjat, asiakasluettelot, olemassaolevista sopimuksista saatava hyöty ja niin edelleen.
35. Nämä tekijät liittää toisiinsa se, että ne yhdessä mahdollistavat tietyn taloudellisen toiminnan tai toimintojen ryhmän harjoittamisen,
kun taas yksittäisinä ne olisivat riittämättömiä tähän tarkoitukseen. Erikseen tarkasteltuina ne ovat elementtejä, joista
liike muodostuu; yhdessä ne muodostavat liikkeen.
36. Mielestäni tästä seuraa, että käsitteellä
varallisuuskokonaisuuden osa ei viitata yhteen tai useampaan tässä luettelossa mainittuun yksittäiseen tekijään vaan niiden sellaiseen yhdistelmään, joka
riittää mahdollistamaan taloudellisen toiminnan harjoittamisen, vaikka toiminta olisi vain osa laajempaa liikettä, josta se
on irrotettu.
37. Vertailun vuoksi voidaan tarkastella tapausta, jossa vähittäismyyjä sulkee yhden myymälänsä ja myy sen varaston toiselle liikkeenharjoittajalle,
tai tapausta, jossa palvelualan yritys luopuu yhdestä palvelutyypistä ja luovuttaa siihen tarvittavan laitteiston kilpailijalle.
Tällaisten liiketoimien voitaisiin väittää kuuluvan käsitteen
varallisuuskokonaisuuden osan siirto kirjaimellisen merkityksen alaisuuteen, mutta siinä tapauksessa sama koskisi kaikkia minkä tahansa varallisuuserän myyntejä.
Kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdalla tavoiteltu päämäärä huomioon ottaen näyttää kuitenkin selvältä, että näin ei ole
ja että käsitteellä tarkoitetaan laajemman liikkeen itsenäisen osan siirtoa.
38. On myös muistettava, että 5 artiklan 8 kohta on tarkoitettu sovellettavaksi silloin, kun arvonlisäveron määrä olisi kyseessä
olevan liikkeen kannalta poikkeuksellisen rasittava. Vaikka vähennysjärjestelmällä pyritään vapauttamaan elinkeinonharjoittaja
kokonaan arvonlisäverosta, jota on maksettava kaiken sen harjoittaman taloudellisen toiminnan yhteydessä,
(15)
─ mitä kutsutaan neutraalisuusperiaatteeksi ─ vähennysjärjestelmän toiminta itse asiassa yleensä edellyttää, että elinkeinonharjoittajat
todellisuudessa maksavat ennakkoon veroa (joka kannetaan ostojen yhteydessä), jonka ne saavat myöhemmin takaisin pidättämällä
itselleen suhteellisen osan (myynnistä kannettavasta) verosta, jonka niiden asiakkaat maksavat. Tällaisia vyörytettäviä ennakkomaksuja
voidaan pitää hyväksyttävinä tavanomaisessa liiketoiminnassa, mutta on liikkeen uuden omistajan kannalta huomattavasti raskaampaa,
jos hän joutuu yhdellä kertaa maksamaan veron ennakkoon liikkeen koko arvosta.
39. Sitä, että verovelvollinen hankkii yksittäisiä varallisuuseriä ─ esimerkiksi tavaramerkin tai osan liikkeen varastosta tai
laitteistosta tai jopa tällaisen varaston tai laitteiston kokonaisuudessaan ─ toiselta verovelvolliselta, voidaan pitää tavallisena
liiketoimena tai sijoituksensa ja ennakkoon maksettua arvonlisäveroa elinkeinonharjoittajan tavallisena velvoitteena. Jos
siirto kuitenkin koskee kokonaista liikettä, tilanne on poikkeuksellinen, ja erityiskohtelua voidaan pitää perusteltuna, koska
siirrosta ennakkona maksettava arvonlisävero on todennäköisesti erittäin suuri kyseisen liikkeen varoihin nähden.
40. Edellä 36 kohdassa tiivistettynä esitetty käsitys vastaa sekä yhteisöjen tuomioistuimen että lainsäätäjän muissa yhteyksissä
esittämiä määritelmiä, kuten komissio on todennut. Asiassa Commerz-Credit-Bank 13.10.1992 antamassaan tuomiossa
(16)
yhteisöjen tuomioistuin on määritellyt
liikkeen osan neuvoston direktiivin 69/335/ETY
(17)
yhteydessä siten, että sillä tarkoitetaan
kokonaisuutta, joka muodostuu varallisuudesta ja henkilöistä, jotka pystyvät myötävaikuttamaan tietyn toiminnan harjoittamiseen. Neuvoston direktiivissä 2001/23/EY
(18)
yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovuttaminen määritellään sellaisen
oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamiseksi, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen
toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta.
41. Jälkimmäinen määritelmä, joka sisältyi jo neuvoston direktiiviin 98/50/EY,
(19)
heijastaa asiassa Spijkers 18.3.1986 annetussa tuomiossa
(20)
ja asiassa Redmond Stichting 19.5.1992 annetussa tuomiossa
(21)
muodostunutta yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan ratkaiseva peruste arvioitaessa, onko tällainen luovutus
olemassa, on se, säilyykö kyseisen kokonaisuuden identiteetti, mistä osoituksena on erityisesti liiketoiminnan tosiasiallinen
jatkuminen tai uudelleen aloittaminen, ja jonka mukaan tässä tarkoituksessa on tarpeen tarkastella kaikkia liiketoimen ominaispiirteitä,
joita ovat kyseessä olevan yrityksen tai liikkeen tyyppi, yrityksen tai liikkeen aineellisen omaisuuden mahdollinen luovuttaminen,
sen aineettoman omaisuuden arvo, se, missä määrin uusi toiminnan harjoittaja jatkaa henkilöstön työsuhteita, asiakaskunnan
mahdollinen siirtyminen, ennen luovutusta ja sen jälkeen harjoitetun toiminnan samankaltaisuuden aste ja tämän toiminnan mahdollisen
keskeytymisen kesto, mutta kaikki nämä seikat ovat kuitenkin vain yksittäisiä tekijöitä kokonaisarvioinnissa.
42. Vaikka näillä määritelmillä ei ole kuudennen arvonlisäverodirektiivin yhteydessä sitovaa merkitystä, on selvästikin toivottavaa,
että näin samankaltaisilla käsitteillä olisi yhdenmukainen sisältö kaikilla yhteisön oikeuden aloilla, ellei ole mitään erityistä
syytä poiketa tästä.
43. Edellä esiin tuodut toteamukset voivat auttaa kansallista tuomioistuinta sen ratkaistessa sitä keskeistä kysymystä, muodostiko
Zita Modesin Miladylle luovuttama varallisuus kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdassa tarkoitetun varallisuuskokonaisuuden
tai sen osan.
Vaatimus, että luovutuksensaajan on harjoitettava samantyyppistä liiketoimintaa kuin luovuttaja
44. Ensinnäkin on huomattava, että 5 artiklan 8 kohta on laadittu sanamuodoltaan yleisluonteiseksi, eikä siinä aseteta mitään
vaatimuksia sen osalta, miten
varallisuuskokonaisuutta tai sen osaa on käytettävä siirron jälkeen. Näin ollen siitä ei lähtökohtaisesti pitäisi johtaa mitään vaatimuksia, jollei siihen ole
pakottavaa syytä.
45. Luxemburgin veroviranomainen on väittänyt, että luovutuksensaajan on ehdottomasti jatkettava samantyyppisen liiketoiminnan
harjoittamista kuin mitä luovuttaja harjoitti, koska luovutuksensaajaa on pidettävä luovuttajan seuraajana. Tämän väitteen
perusta saattaa ilmetä joistakin 5 artiklan 8 kohdan kieliversioista selvemmin kuin toisista. Vaikka useissa kieliversioissa
käytetään termiä, joka vastaa englannin
succesoria, eräissä, muun muassa ranskankielisessä versiossa, johon on viitattu pääasian oikeudenkäynnissä, käytetään ilmaisua luovuttajan
henkilöllisyyden jatkaminen. Veroviranomaiset katsovat siten, ettei henkilöllisyys voi jatkua samana, jollei liiketoiminta jatku samantyyppisenä.
46. Näiden kahden sanamuototyypin välillä ei itse asiassa ole mitään ristiriitaa. Kun ne luetaan yhdessä, niissä viitataan selvästi
yleisseuraannon käsitteeseen, joka tarkoittaa, että henkilölle siirtyvät kaikki toisen henkilön oikeudet ja velvollisuudet
(tässä yhteydessä tietenkin vain kaikki arvonlisäveroon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, jotka kohdistuvat siirrettyyn
liikkeeseen).
47. Tämän vuoksi en voi yhtyä veroviranomaisen näkemykseen ainakaan sellaisessa rajoittavassa muodossa, jossa kansallinen tuomioistuin
on sen ilmaissut.
48. Kuten komissio on huomauttanut, 5 artiklan 8 kohdan sanamuodosta ilmenee ensinnäkin selvästi, että se, että luovutuksensaajaa
pidetään luovuttajan seuraajana, on seurausta käsityksestä, että tavaroiden luovutusta ei ole tapahtunut, eikä tällaisen käsityksen
edellytys.
49. Toiseksi on todettava, että vaikka siirrosta itsestään ei ole mennyt arvonlisäveroa, vero on yleensä maksettu ainakin joistakin
siirron kohteena olevista varallisuuseristä (mutta sitä ei ole vielä vähennetty), ja se on vyörytetty luovutushintaan. Jos
luovuttaja olisi pitänyt liikkeen itsellään, hänellä olisi ollut oikeus vähentää tämä vero 17 artiklan mukaisesti, ja siirron
jälkeen luovutuksensaaja on samassa asemassa, kunhan sama edellytys, jonka mukaan verollisina hankitut tavarat ja palvelut
on käytettävä verollisten myyntien toteuttamiseen, täyttyy. Käänteisesti voidaan todeta, että luovuttajan arvonlisäverovelka
siirtyy kokonaisuudessaan luovutuksensaajan vastuulle, ja myös oikaisut, joita kuudennen direktiivin 20 artiklan perusteella
saatetaan myöhemmin tehdä luovuttajan alun perin maksaman veron osalta, koskevat luovutuksensaajaa.
50. Jotta tilanne olisi tällainen, ei ole ehdottoman välttämätöntä, että luovutuksensaajan on jatkettava täsmälleen samantyyppistä
liikettä kuin mitä luovuttaja harjoitti. Luovutuksensaajan asema tietenkin muuttuu, jos hän siirtyy verollisesta verottoman
myynnin harjoittamiseen tai päinvastoin, mutta muutos ei ole suurempi kuin siinä tapauksessa, että luovuttaja olisi tehnyt
saman vaihdoksen luovuttamatta liikettä. Mahdolliset kilpailun vääristymiset
(22)
voidaan hoitaa kansallisilla toimenpiteillä 5 artiklan 8 kohdan toisen virkkeen nojalla.
51. Voidaan kuitenkin kysyä, voiko jäsenvaltio käyttää 5 artiklan 8 kohdassa annettua valintamahdollisuutta vain osittain niin,
että varallisuuskokonaisuuden tai sen osan siirtoa ei pidetä tavaroiden luovutuksena vain jonkin lisäedellytyksen täyttyessä
─ esimerkiksi sellaisen edellytyksen, että luovutuksensaajan on käytettävä varallisuus samantyyppiseen toimintaan kuin mitä
luovuttaja harjoitti ─ vaikka tällaista sääntöä ei ilmeisesti ole sisällytetty Luxemburgin arvonlisäverolakiin.
52. Kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdassa jätetään jäsenvaltioille tietty toimintavapaus, jonka perusteella ne voivat toteuttaa
toimenpiteitä kilpailun vääristymisen välttämiseksi tapauksissa, joissa saaja ei ole kokonaan veronmaksuvelvollinen. Toimintavapaus
on näin ollen kuitenkin rajoitettu, eikä se ulotu toimenpiteisiin, joilla pyritään muihin tavoitteisiin kuin kilpailun vääristymisen
välttämiseen, eikä tapauksiin, joissa luovutuksensaaja on kokonaan verovelvollinen. Yleinen sääntö, joka edellyttää, että
luovutuksensaajan on jatkettava samantyyppistä toimintaa kuin mitä luovuttaja harjoitti, ei ensi arviolta kuulu näin rajatun
toimintavapauden alaan.
53. On lisäksi todettava, että yhteisöjen tuomioistuin on ainakin yhdessä samankaltaisessa asiassa
(23)
omaksunut melko ankaran kannan. Kuudennen direktiivin 13 artiklan C kohdan mukaan jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta,
jonka perusteella ne voivat myöntää verovelvollisille oikeuden verotuksen valitsemiseen tiettyjen tavanomaisesti verovapaiden
liiketoimien osalta, muun muassa kiinteän omaisuuden vuokrauksen osalta, sekä rajoittaa tämän valintaoikeuden laajuutta ja
säätää valintaoikeuden käyttöä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä. Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin tältäkin osin
katsonut, että kun jäsenvaltio on myöntänyt tämän valintaoikeuden, se ei voi rajoittaa sen laajuutta niin, että se koskisi
esimerkiksi pelkästään maapohjaa mutta ei sillä olevia rakennuksia. Kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdan osalta on ilmeisesti
sitäkin suuremmalla syyllä katsottava, etteivät jäsenvaltiot saa valintamahdollisuuttaan käyttäessään asettaa muita rajoituksia
kuin mitä tämän säännöksen toisessa virkkeessä on säädetty. Oikeusvarmuuden kannalta katsottuna vaikuttaa vielä vähemmän hyväksyttävältä,
että tällaista rajoitusta sovelletaan pelkän hallinnollisen käytännön perusteella ilman mitään lainsäädännöllistä perustaa.
54. Tämän jälkeen on todettava, että 5 artiklan 8 kohdalla tavoiteltu päämäärä ja
varallisuuskokonaisuuden tai sen osan siirron käsite tämän päämäärän valossa tarkasteltuna joka tapauksessa edellyttävät, että siirto koskee liikettä ja että liikkeen
toimintaa jatketaan siirron jälkeen.
55. Kansallisen tuomioistuimen kuuluu näin ollen ratkaista, onko tilanne tämä. Yhteisön oikeudessa on vaikea muotoilla tätä koskevaa
määritelmää, koska samanlaisuuden aste voi jossain määrin riippua jäsenvaltiolle ominaisista olosuhteista. Senkaltaisista
arviointiperusteista, joita yhteisöjen tuomioistuin on tuonut esiin asiassa Spijkers ja asiassa Redmond Stichting antamissaan
tuomioissa,
(24)
voi olla apua, ja mielestäni ratkaisu voi lainmukaisesti perustua kansallisiin sääntöihin, jotka ovat sopusoinnussa yhteisöjen
tuomioistuimen kannan kanssa. Nyt esillä olevassa asiassa yhteisöjen tuomioistuimelle ei kuitenkaan ole ilmoitettu mistään
tällaisista kansallisista säännöistä.
Vaatimus, jonka mukaan kyseisen tyyppisen toiminnan harjoittamiseen on oltava viranomaisen lupa
56. Kolmannella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin kysyy varsinaisesti, onko sillä, ettei luovutuksensaajalla ole lupaa harjoittaa
sentyyppistä taloudellista toimintaa, jota hän harjoittaa siirron kohteena olleella liikeomaisuudella, mitään merkitystä kuudennen
direktiivin 5 artiklan 8 kohdassa säädetyn valintamahdollisuuden soveltamisen kannalta.
57. Kuten komissio on huomauttanut, yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että toisin kuin liiketoimista, jotka koskevat itsessään
lainvastaisia tavaroita, joita ei voida milloinkaan saattaa vaihdannan piiriin lainmukaisesti, luovutuksista, jotka voivat
kilpailla lainmukaisten luovutusten kanssa, on kannettava yhteisön lainsäädännön mukaan normaalisti maksettavat verot, vaikka
luovutukset olisivat lainvastaisia
(25)
esimerkiksi luvan puuttumisen vuoksi. Jäsenvaltio ei myöskään voi rajoittaa sellaisen arvonlisäverovapautuksen, jonka osalta
ei tehdä eroa lainmukaisten ja lainvastaisten liiketoimien välillä, soveltamisalaa niin, että se kattaisi ainoastaan kansallisen
lain mukaan sallitut luovutukset tai suoritukset.
(26)
58. Siitä riippumatta, mitä muita vaikutuksia kansallisen oikeuden mukaan voi aiheutua siitä, että Miladyllä ─ kuten väitetään
─ ei ole lupaa harjoittaa sitä taloudellista toimintaa, joka liittyy luonteenomaisesti sen Zita Modesilta hankkimaan liikeomaisuuteen,
johon ei ilmeisestikään liity mitään itsestään seuraavaa lainvastaisuutta, luvan puuttuminen ei vaikuta arvonlisäverotilanteeseen
sen enempää varojen siirron itsensä osalta kuin missään muussakaan suhteessa.
Ratkaisuehdotus
59. Edellä esitetyn perusteella ehdotan näin ollen, että yhteisöjen tuomioistuin vastaisi Tribunal d'arrondissement de Luxembourgin
esittämiin kysymyksiin seuraavasti:
1) Kun jäsenvaltio on käyttänyt kuudennen arvonlisäverodirektiivin 5 artiklan 8 kohdassa säädettyä valintamahdollisuutta, sen
on tässä säännöksessä tarkoitetun varallisuuskokonaisuuden tai sen osan siirron osalta katsottava, ettei tavaroiden luovutusta
ole tapahtunut, ja tätä voidaan rajoittaa vain sellaisilla kansallisilla toimenpiteillä, joilla pyritään välttämään kilpailun
vääristyminen tapauksissa, joissa luovutuksensaaja ei ole kokonaan verovelvollinen.
2) Jotta kysymys olisi tällaisesta siirrosta, siirretyn varallisuuden on muodostettava kokonaisuus, joka on riittävä taloudellisen
toiminnan harjoittamiseen, ja luovutuksensaajan on harjoitettava tätä toimintaa. Liiketointa ja siihen liittyviä olosuhteita
on arvioitava kokonaisuutena, jotta pystyttäisiin ratkaisemaan, täyttyvätkö nämä edellytykset, ja huomioon on otettava erityisesti
siirretyn varallisuuden luonne sekä ennen siirtoa ja sen jälkeen harjoitetun toiminnan jatkuvuuden tai samanlaisuuden aste.
Tältä osin ei ole välttämätöntä, että luovutuksensaaja harjoittaa samaa toimintaa kuin luovuttaja.
3) Arvonlisäveron kannalta on merkityksetöntä, onko luovutuksensaajalla viranomaisen lupa tämän toiminnan harjoittamiseen.
1 –
Alkuperäinen kieli: englanti.
2 –
Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta ─ yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste
─ 17 päivänä toukokuuta 1977 annettu kuudes neuvoston direktiivi 77/388/ETY (EYVL L 145, s. 1; jäljempänä kuudes direktiivi).
3 –
Kuudennen direktiivin 6 artiklan 5 kohdan mukaan 5 artiklan 8 kohtaa on sovellettava samoin edellytyksin palvelujen suorituksiin,
joihin sisältyvät aineettoman omaisuuden luovutukset (6 artiklan 1 kohta).
4 –
Tavaroiden luovuttajien ja palvelujen suorittajien näkökulmasta tarkasteltuna arvonlisäverollisia luovutuksia ja suorituksia
kutsutaan yleensä myynneiksi ja niihin kohdistuvaa arvonlisäveroa myynnin veroksi; jos vastaanottaja käyttää tavarat tai palvelut
myöhempiin tavaroiden luovutuksiin tai palvelujen suorituksiin, ne ovat hänen näkökulmastaan ostoja ja niiden hinnoissa maksettua
arvonlisäveroa kutsutaan ostoihin sisältyväksi arvonlisäveroksi (ks. mitä todetaan jäljempänä 20 kohdassa ja sitä seuraavissa
kohdissa).
5 –
Ks. jäljempänä 23 ja 29 kohta.
6 –
Euroopan yhteisöjen tiedote, täydennysosa 11/73, s. 10; nykyinen 5 artiklan 8 kohdan ensimmäinen virke oli alkuperäisessä
ehdotuksessa 5 artiklan 4 kohta.
7 –
Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta 11 päivänä huhtikuuta 1967 annettu ensimmäinen neuvoston
direktiivi 67/227/ETY (EYVL 1967, 71, s. 1301).
8 –
Tietyt kotimaiset liiketoimet on vapautettu verosta kuudennen direktiivin 13 artiklalla, kun taas 14─16 artiklassa säädetään
kansainvälistä kauppaa koskevista vapautuksista. Se, että tietty liiketoimi on vapautettu verosta, ei ainakaan kotimaisessa
kaupassa kuitenkaan merkitse, että sitä samassa ketjussa edeltävät liiketoimet olisi samalla tavoin vapautettu verosta; on
pikemminkin niin, että ketjun aikaisemmissa vaiheissa maksettua veroa ei enää voida saada takaisin vähennysoikeutta käyttämällä,
vaikka se, onko tämä perusteltua, voi olla kyseenalaisempaa, kun verovapaa luovutus tai suoritus on myöhemmän verollisen luovutuksen
tai suorituksen kustannustekijä.
9 –
Kuudennen direktiivin 20 artiklan 1 kohdan b alakohta.
10 –
Kuudennen direktiivin 20 artiklan 2 kohta.
11 –
Ks. myös asiassa
C-408/98, Abbey National, esittämäni ratkaisuehdotus (tuomio 22.2.2001, Kok. 2001, s. I-1361, ratkaisuehdotuksen
23 ja 24 kohta).
12 –
Ks. www.hmce.gov.uk/forms/notices/700-9.htm.
13 –
Ks. Yhdistyneen kuningaskunnan valtuuttamisesta soveltamaan kuudennen direktiivin 5 artiklan 8 kohdasta ja 21 artiklan 1 kohdan
a alakohdasta poikkeavaa toimenpidettä 12 päivänä maaliskuuta 1990 tehdyn neuvoston päätöksen 90/127/ETY (EYVL L 73, s. 32)
perustelut, joita on lainattu teoksessa Terra, B. J. M., ja Kajus, J.,
A Guide to the Sixth VAT Directive , IBFD, 1993, s. 288.
14 –
Ks. esim. Cornu, G. (toim.),
Vocabulaire juridique , 2. laitos, Presses universitaires de France, 1990 ja Guillien, R. ja Vincent, J. (toim.),
Lexique de termes juridiques , 6. laitos, Dalloz, 1985.
15 –
Ks. esim. edellä alaviitteessä 11 mainittu asia Abbey National, tuomion 24 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö.
16 –
Asia
C-50/91 (Kok. 1992, s. I-5225, 17 kohta ja tuomiolauselma); ks. myös tässä asiassa esittämäni ratkaisuehdotus ja asia
C-164/90, Muwi Bouwgroep, tuomio 13.12.1991 (Kok. 1991, s. I-6049, erityisesti tuomion 22 kohta ja ratkaisuehdotukseni 18 kohta).
17 –
Pääoman hankinnasta kannettavista välillisistä veroista 17 päivänä heinäkuuta 1969 annettu neuvoston direktiivi 69/335/ETY
(EYVL L 249, s. 25, ks. 7 artiklan 1 kohdan b alakohta).
18 –
Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä
koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12 päivänä maaliskuuta 2001 annettu neuvoston direktiivi 2001/23/EY
(EYVL L 82, s. 16, ks. 1 artiklan 1 kohta).
19 –
Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden
lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 77/187/ETY muuttamisesta 29 päivänä kesäkuuta 1998 annettu neuvoston direktiivi
98/50/EY (EYVL L 201, s. 88, ks. 1 artiklan 1 kohdan b alakohta).
20 –
Asia 24/85 (Kok. 1986, s. 1119, 11─13 kohta).
21 –
Asia
C-29/91 (Kok. 1992, s. I-3189, Kok. Ep. XII, s. I-131, 22─27 kohta).
22 –
Tätä koskevista esimerkeistä ks. edellä 29 kohta.
23 –
Ks. asia
C-400/98, Breitsohl, tuomio 8.6.2000 (Kok. 2000, s. I-4321, 43 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
24 –
Ks. edellä 41 kohta.
25 –
Ks. erityisesti asia
C-455/98, Salumets ym., tuomio 29.6.2000 (Kok. 2000, s. I-4993, 19─24 kohta sekä 19 kohdassa mainittu
oikeuskäytäntö); ks. myös julkisasiamies Saggion tässä asiassa esittämän ratkaisuehdotuksen 15─21 kohta.
26 –
Asia
C-349/96, CPP, tuomio 25.2.1999 (Kok. 1999, s. I-973, 35 ja 36 kohta).