Available languages

Taxonomy tags

Info

References in this case

Share

Highlight in text

Go

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JULIANE KOKOTT

17 päivänä maaliskuuta 2016 (1)

Asia C-18/15

Brisal – Auto Estradas do Litoral SA ja

KBC Finance Ireland

vastaan

Fazenda Pública

(Ennakkoratkaisupyyntö – Supremo Tribunal Administrativo (ylin hallintotuomioistuin, Portugali))

Verolainsäädäntö – Palvelujen tarjoamisen vapaus (EY 49 artikla) – Kansallinen yhteisövero – Korkotulot – Ulkomaisten lainanantajien rajoitettu verovelvollisuus – Lähdeverotus – Suorassa yhteydessä verotettavaan toimintaan olevat liiketoiminnan kulut – Rahoituskustannukset – Toiminnan yleiskustannukset





I       Johdanto

1.        Unionin tuomioistuimelta tiedustellaan nyt toisen kerran, onko korkojen lähdeverotuksesta annettu Portugalin lainsäädäntö yhteensopiva perusvapauksien kanssa. Ulkomaisten lainanantajien tapauksessa vero paitsi kannetaan lähdeverona korkovelalliselta myös lasketaan eri tavalla kotimaisiin lainanantajiin verrattuna.

2.        Ensimmäisellä kerralla unionin tuomioistuin hylkäsi asiassa C-105/08 Euroopan komission kyseisestä lainsäädännöstä nostaman kanteen, koska komissio ei ollut selventänyt riittävästi, missä määrin lainsäädäntö on tosiasiallisesti epäedullisempi ulkomaisten rahoitusalan toimijoiden kannalta.(2) Portugalin lainsäädäntö on uudelleen tarkasteltavana unionin tuomioistuimelle nyt esitetyssä ennakkoratkaisupyynnössä. Tällä kertaa unionin tuomioistuimen on annettava ratkaisu asiakysymyksestä, koska käsiteltävänä ei ole väittämis- ja todistustaakkaa koskevia menettelyllisiä kysymyksiä.

3.        Kyse on siitä, mitkä ulkomaisiin toimijoihin sovellettavien lähdeverojärjestelmien näkökohdat voivat erota kotimaisiin toimijoihin sovellettavasta tavaranomaisesta verotusjärjestelmästä. Tällä voi olla suuri merkitys erityisesti luottolaitosten kilpailulle sisämarkkinoilla.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

4.        Palvelujen tarjoamisen vapaudesta määrätään EY 49 artiklan ensimmäisessä kohdassa (josta on tullut SEUT 56 artiklan ensimmäinen kohta) seuraavaa:

”Jäljempänä olevien määräysten mukaisesti kielletään rajoitukset, jotka koskevat muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja yhteisössä.”

B       Kansallinen oikeus

5.        Portugalissa yhtiöiden tuloista kannetaan yhteisöveroa yhteisöverolain (Código do Imposto sobre o Rendimento das Pessoas Coletivas, jäljempänä CIRC) mukaisesti.

6.        Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamien tietojen mukaan Portugalin säännökset, jotka ovat pääasiassa merkityksellisiä vuosien 2005–2007 kannalta, vastaavat säännöksiä, jotka olivat komission Portugalin tasavaltaa vastaan nostaman kanteen kohteena asiassa C-105/08. Kuten unionin tuomioistuimen mainitussa asiassa antamasta tuomiosta(3) ilmenee, yhtiöt, joiden asuinpaikka ei ole Portugalin alueella, ovat yhteisöverotuksessa verovelvollisia ainoastaan Portugalin alueelta saamistaan tuloista (rajoitettu verovelvollisuus). Näihin tuloihin kuuluvat korot, joita ovat maksaneet velalliset, jotka asuvat Portugalissa.

7.        CIRC:n 80 §:n 2 momentin c kohdan mukaan tällaisia tuloja verotetaan 20 prosentin verokannan tai sen verokannan mukaan, josta määrätään kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi tehdyssä sopimuksessa, jonka Portugali oli tehnyt rajoitetusti verovelvollisen yhtiön asuinvaltion kanssa. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa verokanta oli siten ilmeisesti 15 prosenttia. Mahdollisuutta liiketoiminnan kulujen vähentämiseen ei ollut. Vero kannettiin niin, että korkovelallinen pidätti vastaavan osan koroista, jotka se oli velvollinen maksamaan, ja tilitti tämän osan Portugalin verohallinnolle (lähdeveron pidättäminen).

8.        CIRC:n 80 §:n 1 momentin mukaan kaikista tuloista, jotka Portugalissa asuvien yhtiöiden oli ilmoitettava, kannettiin sen sijaan liiketoiminnan kulujen vähentämisen jälkeen yhteisöveroa 25 prosentin verokannan mukaan (yleinen verovelvollisuus).

III  Pääasia

9.        Pääasian kohteena on Portugalin yhteisöveron kantaminen Irlantiin sijoittautuneen rahoituslaitoksen Portugalista saamista korkotuloista.

10.      Portugalilainen yhtiö Brisal – Auto Estradas do Litoral S.A. (jäljempänä Brisal) ja irlantilainen pankki KBC Finance Ireland (jäljempänä KBC) olivat tehneet rahoitussopimuksen (jäljempänä laina). Sopimuksen perusteella Brisal oli velvollinen maksamaan vuosien 2005–2007 tietyiltä kuukausilta KBC:lle korkoa yhteensä 350 806 euroa. Brisal pidätti korkomaksuista yhteensä 59 386 euroa lähdeverona KBC:n saamista tuloista ja tilitti ne Portugalin verohallinnolle.

11.      Sekä Brisal että KBC vastustavat tätä velvoitetta pidättää osa koroista Portugalin yhteisöveron maksamiseksi, koska sillä syrjitään ulkomaisia rahoituslaitoksia kotimaisiin rahoituslaitoksiin nähden unionin oikeudessa kielletyllä tavalla. KBC vaatii erityisesti, että sen lainaa koskevat jälleenrahoituskustannukset otetaan huomioon verotuksessa.

IV     Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa

12.      Asiaa käsittelevä Supremo Tribunal Administrativo (Portugalin ylin hallintotuomioistuin) on esittänyt 19.1.2015 SEUT 267 artiklan nojalla unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko SEUT 56 artikla esteenä kansalliselle verolainsäädännölle, jonka mukaan Portugalin ulkopuolella asuvien finanssilaitosten Portugalissa saamista korkotuloista kannetaan vero, joka pidätetään lähdeverona 20 prosentin lopullisella verokannalla (tai alemmalla verokannalla siinä tapauksessa, että on olemassa sopimus kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi) bruttotuloista ilman mahdollisuutta vähentää harjoitettuun finanssiliiketoimintaan suoraan liittyviä liiketoiminnan kuluja, kun taas Portugalissa asuvien finanssilaitosten korkotulot sisällytetään veronalaiseen kokonaistuloon, josta vähennetään harjoitettuun toimintaan liittyvät menot, kun määritetään voiton määrä oikeushenkilöiden tuloverotusta, jossa yleistä 25 prosentin verokantaa sovelletaan nettokorkotuloihin, varten?

2)      Onko tällainen este olemassa, jos kotimaisten finanssilaitosten veron perustasta kannetaan tai voidaan kantaa korkotuloihin liittyvien rahoituskulujen tai kyseisiin tuloihin suorassa taloudellisessa yhteydessä olevien menojen vähentämisen jälkeen ulkomaisten finanssilaitosten bruttotuloista pidätettävää lähdeveroa suurempi vero?

3)      Voidaanko myönnettyihin lainoihin liittyvät rahoituskulut ja korkotuloihin suorassa taloudellisessa yhteydessä olevat menot todeta Euribor- (Euro Interbank Offered Rate) ja Libor- (London Interbank Offered Rate) korkotietojen, jotka ilmentävät pankkien välisessä rahoituksessa käytettäviä keskimääräisiä korkoja, joita pankit käyttävät toiminnassaan, perusteella?”

13.      Unionin tuomioistuimen menettelyssä kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian valittajat, Belgian kuningaskunta, Tanskan kuningaskunta, Portugalin tasavalta ja Euroopan komissio. Ainoastaan Belgian kuningaskunta, Portugalin tasavalta ja komissio osallistuivat 13.1.2016 pidettyyn istuntoon.

V       Oikeudellinen arviointi

14.      Kolmessa kysymyksessään, joita tutkin yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko pääasian oikeudenkäynnin perustana oleva ulkomaisille lainanantajille maksettavien korkomaksujen pidättämisestä annettu lainsäädäntö yhteensopiva palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa.

15.      Koska pääasian kannalta merkityksellinen on oikeustila vuosina 2005–2007, siinä on tulkittava EY 49 artiklaa eikä – ennakkoratkaisukysymyksissä mainittua – SEUT 56 artiklaa.

16.      EY 49 artiklan ensimmäisessä kohdassa kielletään rajoitukset, jotka koskevat muuhun jäsenvaltioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja unionissa. EY 55 artiklan, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa, nojalla tämä pätee myös yhtiöiden tarjoamiin palveluihin. Kuten lisäksi olen jo toisessa yhteydessä selventänyt, palvelujen tarjoamisen vapaus on perusvapaus, jota on sovellettava nyt tarkasteltavassa rajat ylittävää lainaa koskevassa tapauksessa.(4)

17.      Palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuvina rajoituksina on pidettävä kaikkia toimenpiteitä, joilla estetään sen käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään siitä vähemmän houkuttelevaa.(5) Palvelun tarjoajan (käsiteltävässä asiassa KBC) palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisesta on katsottava olevan kyse erityisesti silloin, jos kansallisen lainsäädännön vuoksi palvelujen tarjoaminen jäsenvaltioiden välillä on vaikeampaa kuin niiden tarjoaminen pelkästään yhden jäsenvaltion sisällä.(6) Myös palvelun vastaanottaja (käsiteltävässä asiassa Brisal) voi vedota palvelujen tarjoamisen vapauteen.(7)

18.      Rajat ylittävien palvelujen tarjoaminen voisi olla käsiteltävässä asiassa vaikeampaa siksi, että Irlannissa asuvan KBC:n korkotuloja kohdellaan Portugalin verotuksessa kotimaisiin lainanantajiin verrattuna epäedullisemmin, koska korkotuloja verotetaan erityisellä tavalla laskettavan, lähdeverona kannettavan veron mukaan.

19.      Tässä yhteydessä on erotettava kotimaisten lainanantajien korkotulojen verotuksesta poikkeavan ulkomaisiin lainanantajiin sovellettavan erityisjärjestelmän kaksi erilaista näkökohtaa, ja niitä on myös tutkittava erikseen: ensinnäkin erilaiset veronkantomenetelmät (jäljempänä A kohta) ja toiseksi veron määrän erilaiset laskentatavat (jäljempänä B kohta).

A       Verokantomenetelmästä seuraava palvelujen tarjoamisen vapauden loukkaus

20.      Ensinnäkin herää näin ollen kysymys, ovatko lähdeveron kantomenetelmästä Brisalille ja KBC:lle aiheutuvat haitat perusteena palvelujen tarjoamisen vapauden loukkaukselle. Tästä menetelmästä nimittäin aiheutuu palvelun vastaanottajalle ainakin hallinnollinen lisärasite, joka rasittaa samanaikaisesti palvelun tarjoajan liiketoimea, verrattuna siihen tilanteeseen, että laina otettaisiin kotimaisilta lainanantajilta, jotka maksavat itse veroa korkotuloistaan.(8)

21.      Tätä kysymystä on selvennetty oikeuskäytännössä.(9)

22.      Unionin tuomioistuin on jo toistuvasti todennut, että erityinen veronkantomenetelmä, jossa vero kannetaan lähdeverona ulkomaisilta palvelun tarjoajilta, ei ole lähtökohtaisesti palvelujen tarjoamisen vapauden vastainen. Tähän veronkantomenetelmään liittyvä palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittaminen voidaan näet perustella tarpeella taata veronkannon tehokkuus.(10) Tuomiossa Truck Center samaa päätelmää perusteltiin sijoittautumisvapauden yhteydessä sillä, ettei kyseistä perusvapautta rajoiteta, koska kotimaisten ja ulkomaisten verovelvollisten tilanteet eivät tältä osin ole objektiivisesti rinnastettavissa toisiinsa.(11)

23.      Käsiteltävässä asiassa ei ole havaittavissa poikkeuksellisia näkökohtia, jotka edellyttäisivät poikkeamista näistä oikeuskäytännössä esitetyistä päätelmistä. Pääasian oikeudenkäynnissä riidanalainen Portugalin lainsäädäntö ei siten ole palvelujen tarjoamisen vapauden vastainen sen erityisen veronkantomenetelmän osalta, jota sovelletaan ulkomaisiin lainanantajiin.

B       Veron laskentatavasta seuraava palvelujen tarjoamisen vapauden loukkaus

24.      Erityisestä verokantomenetelmästä aiheutuvista haitoista on erotettava kysymys siitä, loukataanko palvelujen tarjoamisen vapautta sillä, että korkotuloista maksettava vero lasketaan eri tavalla kotimaisten ja ulkomaisten yritysten tapauksessa.(12)

25.      Vuosina 2005–2007 Portugalissa asuvien verovelvollisten korkotuloista, jotka sisällytettiin veronalaiseen kokonaistuloon ja joista vähennettiin liiketoiminnan kulut, kannettiin veroa 25 prosentin verokannan mukaan, kun taas ulkomaisten verovelvollisten korkotuloja verotettiin enintään 20 prosentin verokannan mukaan, mutta niillä ei ollut mahdollisuutta vähentää liiketoiminnan kuluja.

1.       Liiketoiminnan kulujen vähentäminen

26.      Palvelujen tarjoamisen vapautta voitaisiin loukata ensinnäkin siten, että Portugalin lainsäädännön mukaan ulkomaisten lainanantajien liiketoiminnan kuluja ei vähennetä veroa laskettaessa. Tästä syystä KBC ei myöskään voi vähentää rahoituskustannuksia, joita sille on aiheutunut lainan antamisesta Brisalille.

27.      Tuomioon Gerritse perustuvan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lähtökohtaisesti palvelujen tarjoamisen vapauden vastaista, jos verotettavaan toimintaan suoraan liittyvien menojen vähentäminen evätään ulkomailla asuvilta (rajoitetusti) verovelvollisilta – toisin kuin maassa asuvilta (yleisesti) verovelvollisilta.(13)

28.      Oikeuskäytännön mukaan menoilla on suora yhteys verotettavaan toimintaan, kun ne aiheutuvat kyseisestä toiminnasta ja ovat siten tarpeellisia sen harjoittamista varten.(14) Tässä yhteydessä on yhdentekevää, missä ja milloin menot syntyivät.(15)

29.      Käsiteltävässä asiassa on kiistanalaista, onko KBC:n rahoituskustannusten ja lainan Brisalille antamisen välillä katsottava olevan oikeuskäytännössä tarkoitettu suora yhteys. Siksi on ensin selvitettävä, voiko pelkillä rahoituskustannuksilla ylipäätään olla suora yhteys verotettavaan toimintaan (jäljempänä a kohta).

30.      Vaikka se olisikin lähtökohtaisesti mahdollista, käsiteltävässä asiassa on otettava huomioon se erityispiirre, ettei KBC ole rahoittanut Brisalille myöntämäänsä lainaa – kuten pankkiliiketoiminnassa on ilmeisesti tavallista – ottamalla itse vastaavan summan lainaa sitä varten (ns. yksittäiskustannukset). Rahoituskustannuksia syntyy KBC:lle pikemminkin sen vuoksi, että sen koko toimintaan liittyy tällaisia kustannuksia. KBC haluaa siksi vähentää osan rahoituskustannuksista liiketoiminnan kuluina, joita sille aiheutuu koko sen toiminnasta (ns. yleiskustannukset). Edellä esitetty huomioon ottaen esille nousee siten laajempi kysymys siitä, onko rahoituskustannukset otettava huomioon ainoastaan yksittäiskustannuksina vai myös sitä osuutta vastaavan suuruisina, jonka ne muodostavat verovelvollisen yleiskustannuksista (jäljempänä b kohta).

a)       Onko rahoituskustannusten huomioon ottaminen suljettu yleisesti pois?

31.      Aluksi on siis selvitettävä, voiko rahoituskustannuksilla ylipäätään olla suora yhteys verotettavaan toimintaan.

32.      Unionin tuomioistuin on viimeksi tuomiossa Miljoen ym. katsonut, ettei rahoituskustannuksilla ole suoraa yhteyttä yhtiöosuuden hankintaan eikä kyseisen osuuden tuottamiin osinkotuloihin. Rahoituskulut liittyvät näet ainoastaan osuuden omistamiseen sellaisenaan.(16) Tätä näkemystä voidaan soveltaa myös käsiteltävään asiaan, jossa on kyse lainan ja sen korkojen rahoituskustannuksista.

33.      Tätä ei kuitenkaan tue se, että oikeuskäytännössä kehitetyn yleisen määritelmän mukaan suora yhteys verotettavaan toimintaan on kaikilla sellaisilla menoilla, jotka ovat tarpeellisia sen harjoittamista varten.(17) Suoraa yhteyttä ei siten pidä tulkita suppeasti.(18) Näin ollen myös rahoituskustannuksilla, jotka ovat tarpeellisia toiminnan harjoittamista varten, on lähtökohtaisesti suora yhteys kyseiseen toimintaan.

34.      Tämän vahvistaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee elatussuorituksia (eläkkeitä), joita maksetaan yhtiöosuuden tai kiinteistön hankinnasta entisille omistajille. Unionin tuomioistuin on katsonut, että maksettavien elatussuoritusten ja osuudesta tai kiinteistöstä saatavien tulojen välillä on suora yhteys.(19) Tällaiset elatussuoritukset ovat kuitenkin pohjimmiltaan osuuden tai kiinteistön hankinta- ja rahoituskustannuksia. Unionin tuomioistuin on lisäksi eräässä toisessa ratkaisussaan katsonut vastaavasti, että osakkeiden hankintamenojen ja osakkeiden lunastuskorvauksen, jota kyseisessä jäsenvaltiossa verotettiin osinkoina, välillä on suora yhteys.(20)

35.      Tätä taustaa vasten tuomiota Miljoen ym. ei voida tulkita siten, ettei tulonlähdettä koskevilla rahoituskustannuksilla voi yleisesti olla mitään yhteyttä tulonlähteeseen. Mainitun tuomion toteamuksia, jotka koskivat yhtiöosuudesta saatavia tuloja, ei ainakaan voida soveltaa lainasta saatavia tuloja koskevaan käsiteltävään asiaan. Myös arvonlisäverolainsäädäntöä koskeva oikeuskäytäntö nimittäin osoittaa, että unionin tuomioistuimen mukaan osingot ja korot ovat luonteeltaan erilaisia. Sen mukaan ainoastaan korot ovat taloudellisesta toiminnasta saatavaa tuloa, kun taas osingot ovat seurausta pelkästä omaisuuden omistamisesta.(21)

36.      Lainan myöntämiseen liittyvät rahoituskustannukset voivat siten lähtökohtaisesti olla menoja, joilla on oikeuskäytännössä tarkoitettu suora yhteys kyseiseen toimintaan.

b)       Ainoastaan yksittäiskustannukset vai myös yleiskustannukset?

37.      Seuraavaksi herää kuitenkin kysymys, liittyvätkö tietyn lainan myöntämiseen suoraan ainoastaan sellaiset rahoituskustannukset, jotka ovat yksittäiskustannuksia, vai myös rahoituskustannukset, jotka voidaan luokitella sellaisiksi osuutena koko yrityksen rahoituskustannuksista (yleiskustannukset).

38.      Belgian kuningaskunta ja Portugalin tasavalta ovat tältä osin esittäneet unionin tuomioistuimen menettelyssä näkemyksen, jonka mukaan pankkiliiketoiminnassa rahoituskustannuksia ei voida kohdistaa suoraan mihinkään lainaan eikä niitä siksi tarvitse oikeuskäytännön mukaan ottaa huomioon liiketoiminnan kuluina.

39.      Oikeuskäytännössä ei kuitenkaan suljeta pois sitä, että myös osa rajoitetusti verovelvollisen harjoittaman toiminnan yleiskustannuksista voi olla suorassa yhteydessä tämän lähdevaltiossa verotettavaan toimintaan. Tästä on osoituksena myös se, että tuomiossa Centro Equestre da Lezíria Grande ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle ei annettu sellaista ohjetta, että pääasian oikeudenkäynnissä väitetyillä toiminnan yleisillä menoilla ei voi olla suoraa yhteyttä kyseiseen toimintaan.(22)

40.      Ainoastaan ottamalla huomioon myös se osuus yleiskustannuksista, jonka on katsottava kuuluvan verotettavaan toimintaan, voidaan nimittäin saavuttaa liiketoiminnan kulujen osalta tilanne, jossa ulkomaisia ja kotimaisia verovelvollisia kohdellaan samalla tavalla ja niillä on siten likipitäen samanlaiset kilpailuedellytykset.

41.      Yleiskustannuksia ei myöskään pidä rinnastaa verovelvollisen ”henkilökohtaiseen tilanteeseen”, jonka huomioon ottaminen verotuksessa on oikeuskäytännön mukaan lähtökohtaisesti ainoastaan asuinvaltion eikä verotettavan tulon lähdevaltion tehtävä.(23) Verovelvollisen henkilökohtaisen tilanteen seurauksena syntyviä menoja ovat nimittäin ainoastaan sellaiset menot, jotka liittyvät verovelvollisen yksityiseen tilanteeseen eivätkä verotettavaan toimintaan.(24) Tämä pätee etenkin verovelvollisen perhetilanteen(25) ja muiden yksityiselämästä aiheutuvien menojen(26) huomioon ottamiseen verotuksessa. On epävarmaa, voidaanko tätä luonnollisten henkilöiden yhteydessä kehitettyä oikeuskäytäntöä ylipäätään soveltaa yhtiöihin, koska yhtiöillä ei mahdollisesti ole lainkaan ”henkilökohtaista tilannetta” vastaavaa tilannetta. Yhtiön taloudellisen toiminnan yleiskustannuksia ei ainakaan pidä rinnastaa verovelvollisen yksityiselämästä aiheutuviin menoihin, jotka eivät puolestaan liity mitenkään tulojen hankintaan.

42.      Se, että myös yleiskustannuksilla voi olla suora yhteys verotettavaan toimintaan, vastaa lisäksi vakiintunutta oikeuskäytäntöä arvonlisäverolainsäädännön alalla. Sen mukaan verovelvollisen menojen on direktiivin 2006/112/EY(27) 168 artiklan nojalla kuuluttava verotettavaan toimintaan, jotta vähennysoikeus syntyy. Unionin tuomioistuin on myöntänyt vähennysoikeuden paitsi silloin, kun yksittäiskustannuksilla on ”suora ja välitön yhteys” verollisiin liiketoimiin, myös silloin, kun yleiskustannuksilla on tällainen yhteys verovelvollisen koko taloudelliseen toimintaan.(28)

c)       Välipäätelmä

43.      Näin ollen palvelujen tarjoamisen vapauden vastainen on lähtökohtaisesti nyt käsiteltävän kaltainen lainsäädäntö, jonka mukaan rajoitetusti verovelvolliset eivät voi vähentää toiminnan verotuksen yhteydessä rahoituskustannuksia, joiden voidaan osuutena verovelvollisen yleiskustannuksista katsoa olevan suorassa yhteydessä verotettavaan toimintaan.

44.      Se, missä laajuudessa yleiskustannusten voidaan katsoa olevan suorassa yhteydessä verotettavaan toimintaan käsiteltävässä asiassa, on tosiseikkoja koskeva kysymys, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ratkaistava.(29) Tässä yhteydessä tuomioistuimen on kuitenkin lähtökohtaisesti – kuten kotimaisten verovelvollistenkin tapauksessa – otettava huomioon tosiasiallisesti aiheutuneet kustannukset. Ainakaan käsiteltävässä asiassa tällöin ei voida käyttää keskimääräisiä korkoja, joita sovelletaan pankkien välisessä rahoituksessa – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pohtinut kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessään. Kuten Brisal ja KBC nimittäin ovat unionin tuomioistuimen menettelyssä yksimielisesti todenneet, KBC:n toimintaa rahoitetaan muiden pankkien rahoituksen lisäksi asiakastalletuksilla.

2.       Kompensoiminen soveltamalla alhaisempaa verokantaa?

45.      Jos se, ettei mitään liiketoiminnan kuluja voida vähentää, merkitsee siten käsiteltävässä asiassa lähtökohtaisesti palvelujen tarjoamisen vapauden loukkaamista, herää kuitenkin kysymys, voidaanko tästä aiheutuvaa haittaa kompensoida alemmalla verokannalla, jota rajoitetusti verovelvollisiin (käsiteltävässä asiassa 15 %) sovelletaan yleisesti verovelvollisiin (25 %) verrattuna.

46.      Etenkin äskettäin annetun tuomion Hirvonen perustelut vaikuttavat puoltavan tätä. Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin viittasi tuomioon Gerritse ja totesi, että rajoitetusti verovelvollisen bruttotulojen verotus on unionin oikeuden mukainen, ellei se ole korkeampi kuin nettotulojen verotus yleisesti verovelvollisiin sovellettavan verokannan mukaan.(30) Tämän perusteella pelkästään verorasitteen lopputulos vaikuttaa ratkaisevalta sen kannalta, onko katsottava, että perusvapautta on loukattu. Liiketoiminnan kulujen vähentämisen epäämistä voitaisiin siten kompensoida soveltamalla suhteessa alhaisempaa verokantaa. Rajoitetusti verovelvollisten kohdalla liiketoiminnan kulut otettaisiin huomioon ikään kuin kiinteänä määränä alentamalla verokantaa, jota sovelletaan yleisesti verovelvollisiin.(31)

47.      Tällainen tuomiossa Hirvonen esitettyjen toteamusten tulkinta on kuitenkin hylättävä, koska se ei vastaa muuta unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä eikä ole nähtävissä, että unionin tuomioistuimella olisi ollut mainitussa tuomiossa tarkoitus luopua tästä oikeuskäytännöstä.

48.      Komissio onkin siten perustellusti huomauttanut, että tuomiossa Gerritse erotettiin rajoitetusti verovelvollisten kohdalla selvästi yhtäältä liiketoiminnan kulujen (elinkeinokulujen) vähentämisen vaatiminen ja toisaalta verokannan suuruus. Rajoitetusti verovelvollisen verotettavaan toimintaan suorassa yhteydessä olevien elinkeinokulujen vähentämisen epääminen on siten jo sellaisenaan palvelujen tarjoamisen vapauden vastaista. Pelkästään vastaus siihen lisäkysymykseen, päteekö sama myös verokannan suuruuteen, määräytyy tuomion Gerritse mukaan sen perusteella, onko rajoitetusti verovelvollisten kiinteän verokannan mukainen verorasite suurempi kuin yleisesti verovelvollisten, joita verotetaan verovapaan enimmäismäärän vähentämisen jälkeen progressiivisen veroasteikon mukaan.(32)

49.      Tällä verokannan yhteensopivuutta palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa koskevalla lisäkysymyksellä ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa, koska sekä rajoitetusti että yleisesti verovelvollisiin sovelletaan kiinteää verokantaa ilman verovapaata enimmäismäärää ja rajoitetusti verovelvollisten verokanta on alempi kuin yleisesti verovelvollisten verokanta. Tuomion Gerritse perusteella tämä seikka on kuitenkin merkityksetön sen toteamisen kannalta, että palvelujen tarjoamisen vapautta loukataan epäämällä suorassa yhteydessä verotettavaan toimintaan olevien liiketoiminnan kulujen vähentäminen.

50.      Useat julkisasiamiehet yhtyvät tähän tuomiossa Gerritse ja myöhemmässä oikeuskäytännössä esitettyyn näkemykseen.(33) Se on myös sopusoinnussa unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan perusvapauden vastaista epäedullista verokohtelua ei voida perustella muilla veroeduilla.(34)

51.      On lisäksi korostettava, ettei menojen vähentämisen epäämistä voida koskaan kompensoida alemmalla verokannalla niissä tapauksissa, joissa menot ylittävät verotetusta toiminnasta saatavat tulot. Jos suorassa yhteydessä toimintaan olevien menojen määrä johtaa nimittäin tappion syntymiseen, rajoitetusti verovelvollinen asetetaan epäedullisempaan asemaan verokannan suuruudesta riippumatta. Rajoitetusti verovelvollinen nimittäin maksaa veroa bruttotulojensa perusteella, kun taas yleisesti verovelvollinen ei samassa tilanteessa maksaisi veroa lainkaan, koska tappioiden syntyessä positiivista veron perustetta ei ole.

52.      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on sittemmin kylläkin tunnustettu, että jäsenvaltioilla on oikeus ottaa verolainsäädännön alalla käyttöön arvioperusteisia järjestelmiä, vaikka ne ovatkin välttämättä likimääräisiä. Edellytyksenä on kuitenkin, että ne eivät johda järjestelmälliseen erilaiseen kohteluun.(35) Jos suorassa yhteydessä toimintaan olevien liiketoiminnan kulujen vähentämisen epääminen johtaa kuitenkin siihen, että tappioiden syntyessä rajat ylittävä palvelu on aina epäedullisemmassa asemassa jäsenvaltion sisäiseen palveluun nähden, jo tästä syystä on katsottava, että kyseessä on järjestelmällinen erilainen kohtelu, joka estää liiketoiminnan kulujen ottamisen huomioon kiinteämääräisinä soveltamalla alempaa verokantaa.

53.      Sitä, että menojen vähentämisen ja verokannan suuruuden yhteensopivuutta perusvapauksien kanssa on siten aina tutkittava erikseen, ei kyseenalaista myöskään tuomio komissio v. Portugali, jossa jo tarkasteltiin nyt kyseessä olevaa Portugalin lainsäädäntöä. Mainitussa tuomiossa tosin todettiin, että ulkomailla asuvien verovelvollisten ankaramman verottamisen toteamiseksi on otettava huomioon sekä voittomarginaali, joka määräytyy liiketoiminnan kulujen määrän perusteella, että verokanta.(36) Tätä kysymystä kuitenkin tarkasteltiin kyseisessä asiassa komission kannevaatimuksen(37) pohjalta, jossa moitittiin ulkomailla asuvien verovelvollisten kokonaisuutena tarkasteltuna ankarampaa verotusta eikä esimerkiksi liiketoiminnan kulujen vähentämisen epäämistä sinänsä.(38)

54.      Ulkomailla asuvien verovelvollisten palvelujen tarjoamisen vapauden lähtökohtaista loukkaamista siten, että niillä ei ole mahdollisuutta vähentää suorassa yhteydessä verotettavaan toimintaan olevia rahoituskustannuksia, ei siten voida kompensoida soveltamalla niihin maassa asuviin verovelvollisiin nähden alempaa verokantaa. Käsiteltävässä asiassa ei ole tässä yhteydessä tarpeen tutkia, voidaanko tällainen loukkaaminen estää siten, että rajoitetusti verovelvollisille annetaan mahdollisuus valita tulla kohdelluksi samalla tavalla kuin yleisesti verovelvolliset. Tällaista valinnanmahdollisuutta ei näet ole käsiteltävässä asiassa merkityksellisten verokausien osalta.

3.       Oikeuttaminen

55.      Viimeiseksi on selvitettävä, voidaanko lähtökohtaisesti todettu palvelujen tarjoamisen vapauden loukkaus oikeuttaa.

a)       Jäsenvaltioiden välinen verotusvallan jako

56.      Jotkin menettelyn osapuolet ovat maininneet kaksinkertaisen verotuksen estämistä koskevan kansainvälisen järjestelmän perusteluna Portugalin lainsäädännölle. Niiden mukaan etenkin korkojen kohdalla on tavallista, että lähdevero kannetaan bruttotuloista – siis ottamatta huomioon menoja. Velvollisuus verottaa ainoastaan nettotuloja vaikuttaisi siten jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jakoon.

57.      Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä tunnustetaan jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon säilyttäminen perusvapauden rajoittamisen oikeuttamisperusteena.(39) Jäsenvaltioilla on nimittäin unionin oikeuden nojalla edelleen toimivalta sopimuksin tai yksipuolisesti päättää verotusvaltansa jakoperusteista kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi.(40)

58.      Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voi periaatteessa vedota kaksinkertaista verotusta koskevien sopimusten sisältöön välttyäkseen unionin oikeuteen liittyviltä velvoitteilta verotusvaltansa käytön yhteydessä.(41)

59.      Käsiteltävässä asiassa ei ole nähtävissä, miksi rajoitetusti verovelvollisten asettaminen epäedullisempaan asemaan liiketoiminnan kulujen vähentämisen yhteydessä johtuisi jäsenvaltioiden välisestä verotusvallan jaosta.

60.      Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole antanut riittävästi tietoa nyt tarkasteltavassa tapauksessa sovellettavasta Portugalin tasavallan ja Irlannin kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi tekemästä sopimuksesta, taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) malliverosopimuksesta(42) (jäljempänä OECD-MA) ei voida päätellä, että verotettavan tulon lähdevaltio on yleisesti velvollinen verottamaan bruttotuloja. OECD-MA:n 11 artiklan 2 kohdassa määrätään ainoastaan, että lähdevaltio voi – lainanantajan asuinvaltion ohella – verottaa korkoja, mutta korkojen verotus ei saa ylittää tiettyä prosenttimäärää korkojen bruttomäärästä. OECD-MA:ssa asetetaan ainoastaan enimmäismäärä verotuksen lopputulokselle muttei anneta lähdevaltiolle verotusta koskevia ohjeita.

61.      OECD-MA:ta koskevasta kommentaarista(43) sitä vastoin ilmenee, että juuri nyt tarkasteltavassa tapauksessa, jossa on kyse pankeille maksettavista koroista, monet lähdevaltiot luopuvat verotusvallastaan. Jälleenrahoituskustannusten vuoksi myöskään hyvittämällä lähdevero pankin asuinvaltiossa ei nimittäin voida estää kohtuutonta verorasitetta, koska asuinvaltio kantaa tässä tapauksessa ainoastaan hyvin vähän tai ei lainkaan veroa. OECD-MA:n 23A artiklan 2 kohdan toisen virkkeen ja 23B artiklan 1 kohdan toisen virkkeen mukaan hyvittäminen rajoittuu näet veroon, jonka asuinvaltio kantaa vastaavista nettotuloista.(44) Tästä syystä myöskään käsiteltävässä asiassa ei ole nähtävissä, että Portugalin tasavalta voisi kompensoida rajoitetusti verovelvollisten asettamista epäedullisempaan asemaan kaksinkertaisen verotuksen estämisestä tehdyn sopimuksen yhteydessä asettamalla asuinvaltiolle hyvitysvelvoitteen, jollaisen unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti hyväksynyt osinkojen lähdeverotuksessa.(45)

62.      Sama suuntaus jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jakamiseksi on nähtävissä myös unionin verolainsäädännössä. Direktiivin 2003/49/EY,(46) jota on sovellettava konsernin sisäisiin korkomaksuihin, johdanto-osan kolmannesta ja neljännestä perustelukappaleesta ilmeneekin, että lähdevaltion on tarkoitus luopua kokonaan korkojen verotuksesta lainanantajan asuinvaltion hyväksi.

63.      Rajoitetusti verovelvollisten asettamista epäedullisempaan asemaan korkojen verotuksessa ei siten voida käsiteltävässä asiassa perustella jäsenvaltioiden oikeudella säilyttää niiden välinen verotusvallan jako.

b)       Liiketoiminnan kulujen vähentäminen kahteen kertaan

64.      Epäedullisempaan asemaan asettamista ei voida oikeuttaa myöskään sillä, että lähdeverotuksessa jäsenvaltioiden on – kuten etenkin Portugalin tasavalta on väittänyt – estettävä liiketoiminnan kulujen vähentäminen kahteen kertaan.

65.      Siitä riippumatta, olisiko tällainen oikeuttamisperuste lähtökohtaisesti hyväksyttävä, on kuitenkin selvää, että liiketoiminnan kulut voidaan vähentää kahteen kertaan korkeintaan silloin, jos myös kaksi jäsenvaltiota – nimittäin sekä lähdevaltio että asuinvaltio – verottavat kyseisiä tuloja.(47)

c)       Veronkannon tehokkuus

66.      Unionin tuomioistuimen oikeudenkäyntimenettelyssä Portugalin lainsäädännön oikeuttamisen yhteydessä vedottiin lisäksi tarpeeseen taata veronkannon tehokkuus.(48)

67.      Sikäli kuin tämä väite koskee veronkantomenetelmää, edellä on jo todettu, että kyseinen oikeuttamisperuste estää tältä osin sen, että nyt tarkasteltavalla lainsäädännöllä loukataan palvelujen tarjoamisen vapautta.(49)

68.      Sikäli kuin kyse on rajoitetusti verovelvollisten asettamisesta epäedullisempaan asemaan veron laskennassa, ei voida suoralta kädeltä torjua sitä, että kaikkien suorassa yhteydessä korkotulojen saamiseen olevien liiketoiminnan kulujen huomioon ottamisesta voi aiheutua verohallinnolle, palvelun tarjoajalle ja tietyissä tilanteissa myös palvelun vastaanottajalle suurempi hallinnollinen rasite. Veron kantaminen pelkästään maksettavien korkojen määrän perusteella on siihen verrattuna selvästi yksinkertaisempaa kaikkien asianosaisten kannalta.

69.      Silti käsiteltävässä asiassa on niin, että lisääntynyt hallinnollinen rasite ei voi oikeuttaa sitä, ettei rajoitetusti verovelvollinen saa vähentää liiketoiminnan kuluja.

70.      Ensiksi on otettava huomioon myös jäsenvaltion viranomaisiin kohdistuva hallinnollinen rasite.(50) Liiketoiminnan kulujen vähentämiseen liittyvä hallinnollinen rasite syntyy kuitenkin samalla tavalla myös maassa asuvien yleisesti verovelvollisten tapauksessa.

71.      Toiseksi palvelun vastaanottajalle, jonka on tilitettävä koroista maksettava vero, aiheutuva suurempi hallinnollinen rasite voidaan välttää siten, että palvelun tarjoaja voi vaatia liiketoiminnan kulujensa vähentämistä verohallinnolta vasta jälkikäteen. Unionin tuomioistuin näyttää lisäksi jopa katsovan, että palvelun vastaanottaja on velvollinen ottamaan liiketoiminnan kulut huomioon jo alusta lähtien, jos palvelun tarjoaja ilmoittaa ne sille.(51)

72.      Kolmanneksi tällaisella liiketoiminnan kulujen vähentämisellä jälkikäteen varmistettaisiin palvelun tarjoajan liikesalaisuuksien säilyminen.(52) Palvelun tarjoaja voisi tässä tapauksessa tarvittaessa myös välttää hallinnollisen rasitteen, joka liittyy liiketoiminnan kulujen huomioon ottamiseen, koska palvelun tarjoaja voisi valita, vaatiiko se jälkikäteen liiketoiminnan kulujensa vähentämistä vai ei.

73.      Sitä, ettei suorassa yhteydessä korkotuloihin olevia liiketoiminnan kuluja voida käsiteltävässä asiassa vähentää lainkaan verotuksessa, ei näin ollen voida perustella tarpeella taata veronkannon tehokkuus.

d)       Verovalvonta

74.      Sikäli kuin Belgian kuningaskunta väittää lisäksi, että rajoitetusti verovelvollisten tapauksessa vähennettävien liiketoiminnan kulujen verovalvontaa(53) ei taata riittävästi ulkomailla, on viitattava unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan jäsenvaltioilla on tältä osin lähtökohtaisesti riittävät valvontamahdollisuudet.(54)

C       Päätelmä

75.      Näin ollen on todettava, että palvelujen tarjoamisen vapauden vastainen on nyt tarkasteltavan kaltainen lainsäädäntö, jossa ulkomailla asuvat verovelvolliset – maassa asuvista verovelvollisista poiketen – eivät voi korkotulojen verotuksessa vähentää rahoituskustannuksia, joiden voidaan osuutena verovelvollisen yleiskustannuksista katsoa olevan suorassa yhteydessä verotettavaan toimintaan.

VI     Ratkaisuehdotus

76.      Edellä esitetyn perusteella Supremo Tribunal Administrativon (ylin hallintotuomioistuin, Portugali) ennakkoratkaisukysymyksiin on vastattava seuraavasti:

1)      EY 49 artiklan ensimmäinen kohta on esteenä käsiteltävän kaltaiselle kansalliselle verolainsäädännölle, jonka mukaan ulkomailla asuvien rahoituslaitosten maan alueella saamista korkotuloista kannetaan vero ja maassa asuvista rahoituslaitoksista poiketen niillä ei ole mahdollisuutta vähentää suorassa yhteydessä harjoitettavaan rahoitusliiketoimintaan olevia liiketoiminnan kuluja.

2)      Suorassa yhteydessä harjoitettavaan toimintaan oleviin kuluihin kuuluu myös osuus verovelvollisen yleiskustannuksista, sikäli kuin nämä kulut ovat tarpeellisia verotettavan toiminnan harjoittamista varten. Kulut on otettava huomioon tosiasiallisesti syntyneiden kustannusten määrän mukaisesti.

1 – Alkuperäinen kieli: saksa.

2 –      Tuomio komissio v. Portugali (C-105/08, EU:C:2010:345).

3 – Tuomio komissio v. Portugali (C-105/08, EU:C:2010:345, 2–6 kohta).

4 –      Ks. ratkaisuehdotukseni komissio v. Portugali (C-105/08, EU:C:2010:162, 14–22 kohta).

5 – Ks. mm. tuomio Säger (C-76/90, EU:C:1991:331, 12 kohta); tuomio Tankreederei I (C-287/10, EU:C:2010:827, 15 kohta) ja tuomio Laezza (C-375/14, EU:C:2016:60, 21 kohta).

6 – Ks. mm. tuomio komissio v. Ranska (C-381/93, EU:C:1994:370, 17 kohta); tuomio X ja Passenheim-van Schoot (C-155/08 ja C-157/08, EU:C:2009:368, 32 kohta) ja tuomio X (C-498/10, EU:C:2012:635, 20 kohta).

7 – Ks. mm. tuomio Eurowings Luftverkehr (C-294/97, EU:C:1999:524, 34 kohta); tuomio FKP Scorpio Konzertproduktionen (C-290/04, EU:C:2006:630, 32 kohta) ja tuomio Strojírny Prostějov ja ACO Industries Tábor (C-53/13 ja C-80/13, EU:C:2014:2011, 26 kohta).

8 –      Ks. tuomio FKP Scorpio Konzertproduktionen (C-290/04, EU:C:2006:630, 33 kohta) ja tuomio X (C-498/10, EU:C:2012:635, 28 kohta).

9 –      Ks. myös julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotus Miljoen ym. (C-10/14, C-14/14 ja C-17/14, EU:C:2015:429, 53 kohta).

10 –      Ks. tuomio FKP Scorpio Konzertproduktionen (C-290/04, EU:C:2006:630, 35–37 kohta) ja tuomio X (C-498/10, EU:C:2012:635, 39 kohta).

11 –      Ks. tuomio Truck Center (C-282/07, EU:C:2008:762, 41 ja 50 kohta).

12 –      Ks. vastaavasti jo tuomio Santander Asset Management SGIIC ym. (C-338/11–C-347/11, EU:C:2012:286, 43 kohta); tuomio X (C-498/10, EU:C:2012:635, 33 kohta) ja tuomio Miljoen ym. (C-10/14, C-14/14 ja C-17/14, EU:C:2015:608, 70 ja 71 kohta).

13 –      Tuomio Gerritse (C-234/01, EU:C:2003:340, 25–29 kohta); tuomio FKP Scorpio Konzertproduktionen (C-290/04, EU:C:2006:630, 43 kohta) ja tuomio Centro Equestre da Lezíria Grande (C-345/04, EU:C:2007:96, 23 kohta); ks. myös sijoittautumisvapaudesta tuomio Conijn (C-346/04, EU:C:2006:445, 20 kohta); ks. myös pääomien vapaasta liikkuvuudesta tuomio Schröder (C-450/09, EU:C:2011:198, 40 kohta); tuomio komissio v. Suomi (C-342/10, EU:C:2012:688, 37 kohta); tuomio Grünewald (C-559/13, EU:C:2015:109, 29 kohta) ja tuomio Miljoen ym. (C-10/14, C-14/14 ja C-17/14, EU:C:2015:608, 57 kohta); ks. myös muusta kuin tuloverotuksesta tuomio Eckelkamp ym. (C-11/07, EU:C:2008:489, 50 kohta) ja tuomio Arens-Sikken (C-43/07, EU:C:2008:490, 44 kohta).

14 –      Tuomio Schröder (C-450/09, EU:C:2011:198, 44 kohta) ja tuomio Grünewald (C-559/13, EU:C:2015:109, 30 kohta).

15 –      Tuomio Centro Equestre da Lezíria Grande (C-345/04, EU:C:2007:96, 25 kohta).

16 –      Tuomio Miljoen ym. (C-10/14, C-14/14 ja C-17/14, EU:C:2015:608, 60 kohta).

17 –      Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 28 kohta.

18 –      Ks. myös tuomio Conijn (C-346/04, EU:C:2006:445, 22 kohta), jonka mukaan toiminnasta saatavia tuloja koskevan veroilmoituksen laatimiseen liittyvillä verokonsultointikuluillakin on suora yhteys kyseiseen toimintaan.

19 –      Ks. tuomio Schröder (C-450/09, EU:C:2011:198, 43–46 kohta) ja tuomio Grünewald (C-559/13, EU:C:2015:109, 30–33 kohta).

20 –      Ks. tuomio Bouanich (C-265/04, EU:C:2006:51, 21 ja 40 kohta).

21 –      Ks. tuomio Régie dauphinoise (C-306/94, EU:C:1996:290, 17 kohta).

22 – Ks. tuomio Centro Equestre da Lezíria Grande (C-345/04, EU:C:2007:96, 15, 26 ja 27 kohta); ks. myös julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotus Centro Equestre da Lezíria Grande (C-345/04, EU:C:2006:418, 56 kohta), jossa yleisiä menoja pidetään verotettavaan toimintaan mahdollisesti suorassa yhteydessä olevina menoina.

23 –      Ks. mm. tuomio Schumacker (C-279/93, EU:C:1995:31, 32–34 kohta); tuomio D. (C-376/03, EU:C:2005:424, 27 ja 28 kohta) ja tuomio Kieback (C-9/14, EU:C:2015:406, 22 ja 23 kohta).

24 –      Ks. myös julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Schröder (C-450/09, EU:C:2010:761, 60 kohta); ks. vastaavasti myös tuomio Gielen (C-440/08, EU:C:2010:148, 43–46 kohta).

25 –      Ks. esim. tuomio Schumacker (C-279/93, EU:C:1995:31) ja tuomio Gschwind (C-391/97, EU:C:1999:409).

26 –      Ks. esim. tuomio de Groot (C-385/00, EU:C:2002:750); tuomio Wielockx (C-80/94, EU:C:1995:271) ja tuomio Kieback (C-9/14, EU:C:2015:406).

27 –      Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY (EUVL L 347, s. 1).

28 –      Ks. tuomio Sveda (C-126/14, EU:C:2015:712, 27 ja 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29 –      Ks. vastaavasti mm. tuomio Centro Equestre da Lezíria Grande (C-345/04, EU:C:2007:96, 26 kohta) ja tuomio Grünewald (C-559/13, EU:C:2015:109, 32 kohta).

30 –      Tuomio Hirvonen (C-632/13, EU:C:2015:765, 44 ja 48 kohta); ks. vastaavasti myös tuomio Miljoen ym. (C-10/14, C-14/14 ja C-17/14, EU:C:2015:608, 48 ja 59 kohta), joka kuitenkin annettiin sellaisten ennakkoratkaisukysymysten perusteella, jotka koskivat nimenomaisesti todellisen verorasituksen vertailua.

31 –      Syynä korkotulojen suhteessa yleensä alempaan lähdeverokantaan on kuitenkin tosiasiassa pikemminkin se, että lähdevaltio ja asuinvaltio haluavat jakaa verotusvallan näiden tulojen osalta (ks. jäljempänä tämän ratkaisuehdotuksen 60 ja 61 kohta).

32 –      Ks. tuomio Gerritse (C-234/01, EU:C:2003:340, tuomiolauselman 1 ja 2 kohta).

33 – Ks. mm. julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotus Centro Equestre da Lezíria Grande (C-345/04, EU:C:2006:418, 49–54 kohta); julkisasiamies Mazákin ratkaisuehdotus Arens-Sikken (C-43/07, EU:C:2008:170, 79 kohta); julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomerin ratkaisuehdotus Gielen (C-440/08, EU:C:2009:661, 34 kohta) ja julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus komissio v. Suomi (C-342/10, EU:C:2012:474, 50 kohta).

34 –      Ks. mm. tuomio komissio v. Ranska (270/83, EU:C:1986:37, 21 kohta); tuomio de Groot (C-385/00, EU:C:2002:750, 97 kohta); tuomio Dijkman ja Dijkman-Lavaleije (C-233/09, EU:C:2010:397, 41 kohta); tuomio komissio v. Belgia (C-387/11, EU:C:2012:670, 53 kohta) ja tuomio van Caster (C-326/12, EU:C:2014:2269, 31 kohta).

35 –      Ks. vastaavasti tuomio Sopora (C-512/13, EU:C:2015:108, 32–35 kohta).

36 –      Ks. tuomio komissio v. Portugali (C-105/08, EU:C:2010:345, 27 ja 28 kohta).

37 – Ks. ratkaisuehdotukseni komissio v. Portugali (C-105/08, EU:C:2010:162, 11 ja 28 kohta).

38 – Ks. tästä tuomio komissio v. Saksa (C-600/10, EU:C:2012:737, 25 ja 26 kohta), jossa kuitenkin todettiin samoin, ettei komissio ollut esittänyt näyttöä väitteidensä tueksi.

39 –      Ks. mm. tuomio Marks & Spencer (C-446/03, EU:C:2005:763, 45 kohta); tuomio National Grid Indus (C-371/10, EU:C:2011:785, 45 kohta) ja tuomio Verder LabTec (C-657/13, EU:C:2015:331, 42 kohta).

40 –      Ks. mm. tuomio Gilly (C-336/96, EU:C:1998:221, 30 kohta); tuomio Test Claimants in Class IV of the ACT Group Litigation (C-374/04, EU:C:2006:773, 52 kohta) ja tuomio Finanzamt Linz (C-66/14, EU:C:2015:661, 41 kohta).

41 –      Ks. vastaavasti mm. tuomio de Groot (C-385/00, EU:C:2002:750, 94 kohta); tuomio Renneberg (C-527/06, EU:C:2008:566, 50 ja 51 kohta) ja tuomio Bukovansky (C-241/14, EU:C:2015:766, 37 kohta).

42 –      OECD, Model Tax Convention on Income and on Capital, sellaisena kuin se oli voimassa heinäkuussa 2014.

43 – OECD, Commentaries on the Articles of the Model Tax Convention, sellaisena kuin se oli voimassa heinäkuussa 2014, 11 artikla, 7.1 ja 7.7 kohta.

44 –      Ks. Ismer, R. teoksessa Vogel, K. ja Lehner, M., Doppelbesteuerungsabkommen, 6. Painos 2015, 23 artikla, 147 kohta.

45 –      Ks. tuomio Miljoen ym. (C-10/14, C-14/14 ja C-17/14, EU:C:2015:608, 78 ja 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46 –      Eri jäsenvaltioissa sijaitsevien lähiyhtiöiden välisiin korko- ja rojaltimaksuihin sovellettavasta yhteisestä verotusjärjestelmästä 3.6.2003 annettu neuvoston direktiivi 2003/49/EY (EUVL L 157, s. 49).

47 –      Tästä syystä tuomiossa Centro Equestre da Lezíria Grande (C-345/04, EU:C:2007:96, 33–36 kohta) esitetyt toteamukset vaikuttavat perustuvan väärinkäsitykseen.

48 –      Ks. tästä oikeuttamisperusteesta tuomio FKP Scorpio Konzertproduktionen (C-290/04, EU:C:2006:630, 35 kohta); tuomio X (C-498/10, EU:C:2012:635, 39 kohta) ja tuomio komissio v. Espanja (C-678/11, EU:C:2014:2434, 46 kohta).

49 –      Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 22 kohta.

50 –      Ks. vastaavasti tuomio Sopora (C-512/13, EU:C:2015:108, 33 kohta).

51 –      Ks. tuomio FKP Scorpio Konzertproduktionen (C-290/04, EU:C:2006:630, 48 kohta).

52 – Ks. tästä julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotus FKP Scorpio Konzertproduktionen (C-290/04, EU:C:2006:323, 30 kohta).

53 –      Ks. tästä oikeuttamisperusteesta mm. tuomio Rewe-Zentral (120/78, EU:C:1979:42, 8 kohta; ns. Cassis de Dijon -tapaus); tuomio Persche (C-318/07, EU:C:2009:33, 41 kohta) ja tuomio Strojírny Prostějov ja ACO Industries Tábor (C-53/13 ja C-80/13, EU:C:2014:2011, 55 kohta).

54 –      Ks. mm. tuomio Futura Participations ja Singer (C-250/95, EU:C:1997:239, 41 kohta); tuomio A (C-101/05, EU:C:2007:804, 58 kohta) ja tuomio van Caster (C-326/12, EU:C:2014:2269, 55 kohta).